Shanda Sharer

Tapahtumat sijoittuvat Madisoniin, Indianan osavaltioon. Shanda Sharer oli 12-vuotias tyttö, jonka kohtaloksi koitui kuolla yhtenä nuorimmista henkirikoksen uhreista Yhdysvalloissa vuonna 1992.

Shanda Sharer

Shanda Renee Sharer syntyi Pinevillen keskussairaalassa Kentuckyssa kesäkuun kuudentena 1979 onnellisille vanhemmille Steve Sharerille ja Jacqueline Vaughtille. Shanda kävi viidennen ja kuudennen luokkansa St. Paulin koulussa, Louisvillessa. Hän oli pirteä ja urheilullinen tyttö, joka harrasti lentopalloa, softballia ja cheerleadingia. Tytön vanhemmat olivat eronneet ja Jacqueline oli mennyt uusiin naimisiin. Hän erosi myös uudesta miehestään ja muutti Shanda mukanaan New Albanyyn kesäkuussa 1991.
Toisinkuin lapsilla uudessa paikassa usein, Shandalla ei ollut vaikeuksia saada uusia ystäviä. Hän oli 12, kun aloitti Hazelwoodin koulussa, jossa oli pidetty oppilas. Hän oli iloinen, ystävällinen ja avoin. Luultavasti tähän kaikkeen Amanda Heavrin hänessä ihastui. Shanda alkoi seurustella 14-vuotiaan Amandan kanssa.

Melinda Loveless

Melinda syntyi 1975 lokakuun 28., myös Kentuckyssa kolmantena lapsena perheeseen, jossa hänellä oli kaksi isosiskoa, äiti ja isä.
Melindan isä Larry Loveles oli suorittanut asevelvollisuuttaan Yhdysvaltojen armeijalle Vietnamin sodassa. Kun hän palasi sieltä, hänet nostettiin sankarin jalustalle. Jos Marjorielta kysytään, hänen miehensä ei ollut sankari, vaan perverssi, joka voisi pukeutua hänen ja tytärtensä alusvaatteisiin ja meikkeihin.
Molemmissa vanhemmissa oli pätkätyöläisen vikaa: sotilasuransa jälkeen Larry työskenteli rautatiealalla, jossa sai tehdä töitä silloin kun itse halusi; sitten vuonna -72 poliisina 8 kuukauden ajan, kunnes pahoinpiteli työparinsa kanssa mustan miehen, jota syytti vaimonsa kanssa makaamisesta; sitten postinkantajana vain kolmen kuukauden ajan.
Perheen elättäminen oli lähinnä Marjorien vastuulla. Larry oli impulsiivinen tuhlari, joka oli kiinnostuneempi ostamaan moottoripyöriä, ampuma-aseita ja autoja.
Perhe saattoi silti elää melko leveästi vuoteen -80, jolloin Larry joutui konkurssiin. Pitkäaikaiset perhetutut kertoivat, että tytöt olivat usein nälkäisiä, eivätkä saaneet kotona riittävästi ruokaa.

Pettämistä tapahtui koko suhteen ajan sekä miesten, että naisten kanssa, Larryn puolelta siis. Larry olisi mielellään nähnyt vaimonsakin vehtaavan muiden kanssa, mutta Marjoriesta inhotti ajatuskin.

Kun Melinda oli 5, vanhemmat hurahtivat baptistiseen kirkkoon. Larrysta jopa tuli maallikkosaarnaaja, ja Marjoriesta koulun sairaanhoitaja. Larrysta tuli myös kirkon avioliittoneuvoja. Kun Melinda oli 7, Larry yritti raiskata erään naisen kirkossa. Tapahtuneen jälkeen pariskunta jätti kirkon ja palasi vanhoihin elämäntapoihisa: juopotteluun ja avoimeen parisuhteeseen.

Lapsuudessaan Melinda näki äitinsä itsemurhayrityksen, isänsä pahoinpitelevän äidin niin että tämä joutui sairaalaan sekä raiskaavan äidin.

Huhut liikkuvat, että Larry olisi käyttänyt hyväksi lapsia, kuten lastensa serkkuja. Melinda kieltää, että Larry olisi tehnyt mitään tällaista hänelle.

Kaikesta huolimatta vanhempien ero oli Melindalle kova pala. Kun hänen äitinsä meni vielä uusiin naimisiin, tyttö masentui, alkoi lintsata koulussa ja tapella koulutovereidensa kanssa.
Larry muutti Floridaan ja meni myös uudestaan naimisiin. Se musersi Melindan. Larry lähetti muutaman kirjeen tyttärelleen, mutta katkaisi sitten kaikki kontaktit häneen.

Melinda ja Amanda alkoivat seurustella vuonna 1990. Maaliskuussa 1991 Melinda tuli äidilleen ulos kaapista. Siinä riitti sulateltavaa Marjorielle, mutta lopulta hän hyväksyi ja ymmärsi asian.

Shanda tapaa Amandan… ja Melindan

Palataan Shandaan. Hän tapasi kouluvuoden alussa Amanda-nimisen tytön, jonka kanssa hänelle tuli sanaharkkaa. He joutuivat jälki-istuntoon ja sitten huomasivat pitävänsä toisistaan. He alkoivat seurustella, mutta matkassa oli yksi matka, nimittäin Amanda seurusteli jo jonkun kanssa. Ja se joku sattui olemaan Melinda Loveless.

Melindalle ei tietenkään ollut helppoa huomata sydänkäpystään toisen kanssa intiimissä suhteessa. Eräänä varhaisena lokakuun päivänä Shanda ja Amanda menivät yhdessä koulutanssijaisiin ja Melinda oli vihainen nähdessään heidät. Samaten Melinda alkoi seurustella toisen, vanhemman tytön kanssa. He eivät Amandan kanssa missään vaiheessa sopineet lopettavansa suhdettaan.

Joitain viikkoja myöhemmin, kun Melinda uhkasi tappaa Shandan kun tämä oli menossa jollekin festivaaleille Amandan kanssa.
Uhkaukset eivät todellakaan jääneet tuohon yhteen kertaan vaan jatkuivat puoli vuotta. Joko hän itse soitteli Shandalle tai lähetti uhkausviestejä ystäviensä kautta.
Melinda ei tuntenut Shandaa hyvin, mutta tarpeeksi hyvin tietääkseen mikä tämä oli: likainen, hirveä narttu, joka oli vienyt häneltä hänen tyttöystävänsä.

Shanda ei ollut käynyt Hazelwoodin koulua vielä kokonaista lukuvuottakaan, kun hänen vanhempansa laittoivat hänet yksityiseen katolilaiseen kouluun, joidenkin lähteiden mukaan Melindan loputtomien uhkausten, joidenkin mukaan siksi että olivat huolissaan tyttärensä lesbosuhteesta Amandan kanssa.

Joulukuussa 1991 Shanda lakkasi pitämästä yhteyttä Amandaan.

Melindan joukko

Lokakuussa 1991 Melinda tapasi Mary Laurine Tackettin, jota kutsuttiin Laurieksi. Ei heidän välillään oikeastaan ollut mitään ystävyyttä, mutta Melinda oli kiinnostunut tämän seurasta, koska tämä 17-vuotias halusi tappaa jonkun. Melinda kertoi tälle Shandasta, jota vihasi valtavasti ja että halusi tämän kuolevan. Lauriesta se oli hyvä ajatus.

10. tammikuuta 1992 Melinda ja Laurie olivat menossa punkrock-konserttiin. Laurie pyysi ystävänsä Hope Rippeyn mukaan. Ja tämä tuli mielellään. Hope oli 15-vuotias tyttö, joka asui Madisonissa. Hän ei ollut vielä tavannut Melindaa. Hope ilmeisesti ihaili kavereitaan ja alkoi viiltelemään heidän mukanaan. Hänen eronneiden vanhempiensa mielestä Laurie oli huonoa seuraa, mutta se ei estänyt häntä olemasta tämän ystävä.
Hope kysyi mukaan vielä ystäväänsä omasta koulustaan, myös 15-vuotiasta Toni Lawrencea. Toni ilmoitti tulevansa ja niin murhaajajoukko oli koolla.

Shanda oli siis lopettanut suhteensa Amandaan ja vaihtanut koulua, mutta Melinda ei ollut vieläkään tyytyväinen.

Laurien äiti oli helluntailainen fundamentalisti. Kun hän sai toukokuussa -89 tietää, että tytär vaihtoi koulussa pitkän hameen farkkuihin, syntyi ankara yhteenotto ja yöllä hän kuristi tätä. Sosiaalityöntekijät tulivat ja vanhemmat vakuuttivat heille, että tämä ei ollut heidän tapaistaan. Laurie syyttää isäänsä käyttäneen häntä hyväksi ainakin kahdesti: kun hän oli 5- ja 12-vuotias.

Laurie riiteli usein äitinsä kanssa monista eri asioista, muun muassa ystävästään Hopesta. Kerran äidin käydessä Hopen kotona, hän sai tietää tämän isän hankkineen tytöille Ouijan, eräänlaisen spiritismissä käytettävän laudan. Nainen vaati, että Ouija-lauta poltettaisiin ja Rippeyden talo manattaisiin.

Laurien vapaa-ajan harrastuksiin kuului itsensä vahingoittaminen, varsinkin vuoden 1991 alussa, kun hänellä oli tyttöhuolia. (Tyttöystävä oli sekaantunut johonkin, ei kuitenkaan eläimeen.) Jäljet huomattuaan vanhemmat veivät tytön sairaalaan 19. maaliskuuta 1991, jossa hänelle annettiin antidepressantteja ja lähetettiin kotiin. Kaksi päivää myöhemmin menolippu takaisin sairaalaan oli lunastettu, kun Laurie teki ranteeseensa syvän viillon tyttöystävänsä ja Toni Lawrencen kanssa. Hän pääsi psykiatrisen sairaanhoidon pariin, jossa hänellä todettiin epävakaa persoonallisuus ja olleen hallusinaatioita lapsuuden alkuvaiheilla. Huhtikuun 12. hän pääsi jälleen ulos sairaalasta. Syyskuussa 1991 hän keskeytti lukion.

Lokakuussa 1991 hän asuskeli Louisvillessa satunnaisten kavereidensa nurkilla, mutta muutti takaisin Madisoniin, kun hänen isänsä lupasi ostaa hänelle auton. Hän silti vietti aikansa lähinnä Louisvillessa ja New Albanyssa, erityisesti joulukuussa liikui paljon Melinda Lovelessin kanssa.

Hän ja Shanda alkoivat hengata keskenään marraskuun lopulla 1991.

Kun Hope Rippeyn vanhemmat erosivat, hän muutti äitinsä ja sisarustensa kanssa Quinckyyn, Michiganiin helmikuussa -84. Hopen mielestä siellä asuminen oli kamalaa. Hänen harras toiveensa toteutui 3 vuotta myöhemmin: hänen vanhempansa palasivat yhteen ja he muuttivat takaisin Madisoniin.

Toni Lawrence, jonka koulukaveri ja paras ystävä Hope oli, oli syntynyt helmikuussa -76 Madisonissa. Hänen sukulaisensa oli pahoinpidellyt häntä 9:n iässä ja nuori poika oli raiskannut hänet kun hän oli 14. Poliisi ei voinut tehdä muuta kuin määrätä tuon pojan pysymään kaukana Tonista. Raiskauksen jälkeen Toni pääsi juttelemaan ammattiauttajalle, mutta se ei juuri auttanut. Hän alkoi harrastaa irtosuhteita ja tuli itsetuhoisaksi. 8. luokalla hän yritti itsemurhaa.

Tuona päivä Hope, Laurie ja Toni menivät siis Laurien autolla Melindalle. Tytöt olivat sanoneet vanhemmilleen olevansa yötä kaverilla. Tytöt lainasivat Melindan vaatteita ja tämä näytti heille veitsiään, joilla aikosi säikäyttää Shandan. Tässä vain Laurie tiesi Melindan olevan menossa pelottelemaan Shandaa ja Melinda alkoikin vaahtoamaan vihastaan Shandaa kohtaan heti kun nelikko oli koolla.
Hope ei oikeastaan olisi vielä saanut ajaa, mutta Laurie päästi hänet rattiin ja tämä ajoi porukan Shandan kotinurkille Jefferssonvilleen pysähtyen McDonald’sin kohdalla.
Vähän ennen illan pimenemistä he pysäyttivät Shandan pihalle. Melinda käski kahta joukon junioria koputtamaan oveen ja esittäytymään Amandan ystävinä. Toni ja Hope tekivät työtä käskettyä ja sanoivat Amandan odottavan heitä paikassa nimeltä “Noidan linna.” Shanda sanoi, että ei voisi tulla, koska hänen vanhempansa olivat vielä hereillä ja pyysi, että hänet haettaisiin keskiyöllä.
Kuultuaan uutisen Melinda raivostui, mutta muut rauhoittelivat, että he tulisivat hakemaan Melindan myöhemmin. Tytöt sitten lähtivät punkrock-konserttiin, josta aiemmin oli ollut puhetta. Toni ja Hope kyllästyivät nopeasti musiikki ja lähtivät kahden pojan kanssa Laurien autoon toteuttamaan seksuaalisuuttaan.

Kello kävi keskiyön ja tytöt palasivat hakemaan Shandaa. Melinda kertoi kavereilleen, ettei malttanut odottaa, että pääsisi tappamaan 12-vuotiaan tytön. Samalla hän tuli kuitenkin siihen tulokseen, että tyttö oli oikein viehättävä ja hän haluaisi harrastaa seksiä tämän kanssa ja että veitsi oli vain pelotteeksi. Puoli yksi he olivat Shandalla ja Toni meni uudestaan koputtelemaan ovea. Shanda vaihtoi päälle nätimmät vaatteet ja lähti matkaan uskoen tapaavansa tyttönsä Amandan. Melinda, joka oli häirinnyt ja piinannut tyttöä lukuisia kertoja, piiloutui veitsi kädessään huovan alle takapenkille.

Joukko lähti ajamaan Uticaan, toiseen Indianalaiseen kaupunkiin, jossa Noidan linna sijaitsi. Kyseessä Mistletoe Fallsinakin tunnettu paikka, joka on eristetyllä kukkulalla, josta on näkymä Ohion jokeen. Siihen aikaan nuoret tapasivat ajoittain viettää siellä aikaa.
Piileskeltyään tuon automatkan ajan, hetken päästä Melinda tuli esiin ja laittoi veitsen Shandan kurkulle ja ryhtyi hiillostamaan tätä Amandasta. Kun joukkio saapui Noidan linnaan, he sitoivat Shandan raajat köydellä. Shanda alkoi itkeä. Tytöt huomasivat monien autojen kulkevan ohi ja pelästyivät ajatuksesta, että jäisivät kiinni itse teossa. He hyppäsivät takaisin autoon ja suuntasivat kohti Madisonia. He pysähtyivät lähelle Laurien kotia.

Melinda ja Laurie pakottivat 12-vuotiaan strippaamaan ja ensimmäiseksi mainittu alkoi hakata häntä nyrkeillä. Hän potki tätä ja viilteli tytön suuta tämän hammasraudoilla. Hän yritti viiltää tytön kurkun auki, mutta veitsi osoittautui liian tylsäksi siihen hommaan.

Vuoden 1992 lopussa ja 1993:n puolivälin välillä tarinan sankareille langetettiin tällaisia tuomioita:
– 16-vuotias Melinda Loveless sai 60 vuotta. Hänet vapautetaan vuonna 2052 tai hyvällä käytöksellä 2022.
– 17-vuotiaalla Laurie Tacketilla sama homma.
– 15-vuotias Hope Rippey sai 50 vuotta. Hän vapautuisi 2042 tai 2022 hyvällä käytöksellä, MUTTA hän vapautui hyvällä käytöksellä jo huhtikuussa 2006.
– 15-vuotias Toni Lawrence sai 20 vuotta. Hänet vapautettaisiin 2012 tai hyvällä käytöksellä 2002, MUTTA hänet vapautettiin jo 14. joulukuuta 2002.

Toni istui tuomioonsa Indianan naistenvankilassa Pendletonissa, Indianassa. Muut joutuivat Indianan Indianapoliksen naistenvankilaan (joka on sekin Indianassa).

Toni palasi Madisoniin ja on kahden lapsen äiti ja hän on kirjoittanut myspace-sivullaan olevansa onnellinen. Hänen myspace-sivunsa:
http://www.myspace.com/hatemetoday1976

Shanda Sharerista on kirjoitettu kaksi kirjaa:

Michael Quinlan: Little Lost Angel (myydään Amazonissa 8-15 dollarilla)

Aphrodite Jones: Cruel Sacrifise

Ylläoleva teksti

(c) Wikipedia

Tästä eteenpäin

(c) Crime Library

Ruumiinavaus

Sunnuntaiaamuna tohtori George Nichols teki Shandalle ruumiinavauksen. Siinä prosessissa selvisi, että hän oli kärsinyt moninaisista vaurioista. Hänen ranteistaan löytyi sidosmerkkejä (ranteet sidottu köysillä?) ja hänellä oli useita ruhjeita päässään, kaulassa ja jaloissa. Shandan sormet olivat sellaisessa vääristyneessä asennossa, että heidät piti leikata ne irti saadakseen sormenjäljet. Hänen leukansa poistettiin myös, hammaslääkärin tutkimuksia varten. Ylävartalossa oli kolmannen ja neljännen asteen palovammoja ja hänen kielensä sojotti puristuneiden hampaiden välistä. Repeämät anuksessa ja peräsuolessa kielivät tylpän esineen työntyneen hänen sisäänsä ainakin 3 ja puoli tuumaa. Lisäksi peräsuolen alueen verenvuoto osoitti, että hän oli ollut elossa hyökkäyksen aikaan. Ruumiinavauksessa löytyi Shandan ylemmästä hengitystiestä löytyi nokea, mikä tarkoitti, että hän oli ollut elossa kun hänet sytytettin tuleen.

Tutkijat kyselivät sekä Melinda Lovelessilta että Laurie Tackettilta ennen kuin siirsivät heidän Indiana Circuit Courtin eli Indianan tuomioistuimen eteen Madisonissa. Molempia tyttöjä syytettiin murhasta ja psykologi määrättiin edustamaan heitä. Erillisissä kuulemisissa tuomari Ted Todd luovutti tytöt nuorisotuomioistuinjärjestelmältä, päättäen, että heitä kohdeltaisiin oikeudessa aikuisina. Lovelessin ja Tackettin kuulemisen jälkeen syyttäjä Guy Townsend puhui Hope Rippeyn asianajajalle tämän osallisuudesta.

Tässä vaiheessa media vyöryi tapauksen kimppuun joka suunnalta, ja teki valtavia otsikoita. Kansa oli shokissa ja halusi rangaista Shandan tappajia. Mediahuomio toi esille myös monia teinejä, jotka olivat tunteneet Shandan murhaajat ja osasivat kertoa jotain todella nannaa. Ilmeisesti Loveless ja Tackett olivat tunnustaneet ainakin kolmelle ihmisellä, joista kaksi antoivat nopeasti lausunnot Shipleylle ja Henrylle. Palat alkoivat löytää paikkaansa kaaosmaisessa palapelissä ja tutkijoille selvisi hitaasti, mutta varmasti, mikä Shandan kohtalo oli ollut. Samalla kun tytöt yrittivät vähätellä osuuttaan murhassa ja siirtää vastuuta, suurin osa heidän kertomastaan oli totta. Syyttäjä Guy Townsend ei arkaillut. Mikään ei enää saisi Shandaa takaisin, mutta hän oli päättänyt saada tytölle oikeutta. Se oli mahdollista, kun murhaajien tunnustuksista, todistajien lausunnoista ja tutkijoiden löytämistä todisteista saatiin muovattua kuva Shandan elämän viimeisistä tunneista.

Suunnitelma

Perjantaiyönä, 10. tammikuuta -92 Melinda Lovelessin kärsivällisyytä oli koeteltu tarpeeksi. Hänen 14-vuotias tyttöystävänsä oli pettänyt häntä Shandan kanssa, ja hän oli kyllästynyt. Nyt hänen oli aika näyttää heille, kuinka vakavissaan hän oli. Hän aikoi tavata Laurie Tackettin, ja tiesi, että tämä auttaisi häntä suunnitelman kanssa enemmän kuin mielellään. Loveless oli aina pitänyt Tackettia outona, koska tämä puuhasi okkultismin kanssa ja väitti omaavansa toisen persoonan, joka oli vampyyri: mutta kaiken kaikkiaan, hän oli omistautunut ystävä ja he olivat usein puhuneet aiheesta, jonkun tappaminen huvin vuoksi.

Matkalla Melindalle, Tackett nappasi kyytiin kaksi ystäväänsä: 15-vuotiaat Hope Rippeyn ja Toni Lawrencen. Lawrence ei ollut vielä tavannut Melindaa ja Rippey oli tavannut Melindan kerran tai kaksi. Kun tytöt saapuivat Lovelessien taloon, he kapusivat yläkertaan ja rupesivat jutustelemaan siitä, mitä sinä yönä oli luvassa. Kaikki heistä olivat valehdelleet vanhemmilleen sanoen, että olisivat kaverin luona yötä. Kun tytöt istuivat alas jutustelemaan, Loveless veti laukustaan suuren keittiöveitsen ja sanoi, että aikoisi pelotella jotakuta. Hän kertoi Rippeylle ja Lawrencelle ongelmista, joita hänellä oli ollut Shanda Sharerin kanssa.

Lovelessilla oli Sharerin osoite ja ennen pitkää tytöt olivat löytäneet hänen talolleen: se oli ollut varsin vaikeaa, mutta kysyttyään neuvoa pariin kertaan he lopulta olivat löytäneet sinne ja pysäköineet auton puolen korttelin päähän. Kun Rippey ja Lawrence eivät olleet koskaan ennen tavanneet Shandaa, Loveless käski heidän mennä ovelle ja esittäytyä Amanda Heavrinin ystäviksi. Loveless halusi heidän houkuttelevan Shandan ulos autoon. Rippey ja Lawrence koputtivat ovelle ja Sharer vastasi. Kaksi tyttöä kertoivat olevansa Heavrinin ystäviä ja että Heavrin odotti häntä metsikössä, hylätyssä kivirakennuksessa, jota kutsuttiin Noidan Linnaksi. Sharer vastasi, ettei voisi tulla, koska hänen vanhempansa olivat vielä valveilla, mutta ehdotti että he tulisivat uudestaan puolen yön jälkeen. Lawrence ja Rippey myöntyivät ja menivät takaisin autolle. Loveless vihastui siitä, ettei Shanda ollut tullut, mutta rauhoittui, kun 15-vuotiaat kertoivat, että Shanda haettaisiin myöhemmin. Odotellessa, että pääsisivät tappamaan 12-vuotiaan tytön, he päättivät mennä konserttiin läheiseen puistoon.

Sieppaus

Sharer oli odottelemassa sivuovella kun Tackett ja Rippey tulivat. He selittivät Heavrinin yhä odottelevan häntä ja lähettäneen uudestaan heidän hakemaan häntä. Sharer epäröi, mutta Rippey vakuutteli hänelle ja joukko meni Tackttin autoon. Lawrence siirtyi etupenkille kuskin viereen, jotta Sharer pääsi istumaan keskelle. Tackett selitti Sharerille, että Noidan Linnaan oli lyhyt ajomatka Uticasta ja että se oli ollut 9:n kaupunkia hallinneen noidan kotipaikka.
Tytöt palasivat hakemaan Shandan klo puoli kahdentoista jälkeen. Lawrence ei halunnut mennä koputtelemaan Sharerien ovea, joten Rippey ja Tackett menivät. Loveless oli lauman ainoa, jonka Shanda tunsi, joten hän piiloutui takapenkin taakse peiton alle.
Kun he ajoivat Linnalle, Rippey kysyi Sharerilta tämän suhteesta Heavriniin. Sharer sanoi, että he olivat käyneet ulkona vähän aikaa ja että hän välitti tosissaan Amandasta. Yhtäkkiä Loveless hyppäsi penkin takaa, kahmaisi Sharerin hiuksista repien ja painoi veitsen tämän kurkulle. Sharer itki ja rukoili Lovelessia olemaan vahingoittamatta häntä, mutta loppumatkan Loveless ojensi häntä ja toisti hänen olevan “lutka”, pidellen veistä tiukasti hänen kurkullaan.

Image

Noidan linna

Sharer nyyhki hillittömästi kun he matkasivat Noidan Linnaan. Loveless ja Tackett työnsivät hänet ulos autosta ja pitivät hänen käsistään tiukasti kiinni samalla kun Rippey ja Lawrence valaisivat reittiä linnaan taskulampuissa. Sisällä Loveless sitoi hänen kätensä Rippeyn pilkatessa häntä veitsi kädessään. Loveless kiskoi Sharerin korut ja otti ne itselleen ja Lawrencelle. Rippey päätti pitävänsä musikaalisesta Mikki Hiiri-rannekellosta, jota Sharer piti, joten hän otti sen itselleen.

Linnassa oli pimeää ja niinpä Tackett otti vanhan t-paidan ja sytytti sen tuleen. Kun liekit kasvoivat, Tackett osoitti nuotiota ja sanoi Sharerille, että tuolta hän näyttäisi, kun yö olisi ohi. Sharer oli niin kauhuissaan, ettei voinut edes puhua; hän vain itki hallitsemattomasti. Tackett alkoi hermostua kun useita autoja kulki Linnan ohi ja hän ehdotti, että he lähtisivät ja menisivät johonkin toiseen paikkaan, kuten hänen kotiinsa, joten Sharer vietiin takaisin autoon ja he ajoivat pois vankinsa kanssa.

Kun tytöt pysähtyivät Five Star asemalle, Sharer oli työnnetty takapenkin alle ja peitetty huovalla. Loveless jäi vartioimaan häntä, Tackett meni pumppaamaan bensaa ja Rippey meni sisälle maksamaan, ja Lawrence soitti ystävälleen. Puhelinkeskusten aikana Lawrence ei maininnut sanallakaan sitä, mitä he sillä hetkellä tekivät Sharerille. Myöhemmin Lawrence väitti olleensa järkyttynyt ja aivan suunniltaan yön tapahtumista, mutta hän ei tehnyt elettäkään auttaakseen Shandaa. Heti kun Lawrence oli lopettanut puhelun, he jatkoivat matkaa.

Hyökkäys

Tytöiltä kesti miltei tunti päästä Madisoniin. Tackett osoitti taloaan ja muutama maili myöhemmin auto jätettiin vanhalle hakkuutielle. Rippey ja Lawrence nousivat autosta ja Loveless ja Tackett riuhtoivat Sharerin penkin alta. Loveless otti köydet pois Sharerin käsiltä ja käski tätä riisumaan vaatteensa. Oli hieman kylmä, joten Rippey ja Lawrence menivät takaisin autoon ja ottivat paikat, josta pääsivät ikkunasta seuraamaan, mitä Loveless teki. Sharer strippasi hänelle samalla kun hän uhkaili tätä veitsellä. Loveless kahmaisi Sharerin vaatteet ja heitti ne autoon, sanoen kavereilleen haluavansa ne muistoesineiksi. Rippey otti Sharerin alushousut ja laittoi ne päälleen Lawrencen laittaessa radion päälle.

Tackett otti kiinni Sharerin käsistä ja piti niitä hänen selkänsä takana, jotta Loveless pääsi lyömään Shareria. Sharer rukoili heitä päästämään hänet ja vannoi pysyvänsä kaukana Heavrinista, mutta jokaiseen pyyntöön Loveless vastasi käskemällä häntä tukkimaan suunsa. Yllättäen Loveless iski Shareria vatsaan niin kovaa kuin saattoi ja tämä putosi maahan. Raskaan huohotuksensa välistä Sharer aneli heitä lopettamaan. Sharerin itku kaikui kuuroille korville: Loveless riiputti häntä tukasta ja alkoi hakata hänen päätään polveensa. Monet iskut saivat Sharerin hammasraudat viiltämään hänen huuliaan ja veri virtasi hänen suustaan.

Kun Sharer makasi maassa valittaen, Loveless veti veitsen esiin ja yritti leikata hänen kurkkunsa, mutta työväline oli liian tylsä siihen tarkoitukseen. Rippey hyppäsi ulos autosta pitääkseen Shareria kiinni maassa kun Loveless yritti painaa veistä jalallaan Sharerin kaulasta läpi. Sekään ei onnistunut. Kykenemättömänä leikkaamaan Sharerin kurkkua, Loveless ja Tackett kävivät puukottamaan häntä rintakehään. Haavat eivät olleet tarpeeksi syviä aiheutaakseen kuolemaa, joten Tackett sai päähänsä, että he voisivat kuristaa Sharerin, ja juoksi autolle hakemaan köyden pätkää. Sharer jatkoi aneluaan epätoivoissaan, Loveless vain nauroi hänelle. Kun Tackett palasi köyden kanssa, Loveless istui Sharerin jalkojen päälle kun Tackett istui hajareisin hänen rintakehänsä päällä. Tackett sitoi köyden Sharerin rintakehän ympäri ja painoi kaikella voimallaan, kunnes Sharerin ruumis kävi veltoksi. Kiduttajat eivät olleet varmoja, oliko Sharer kuollut, joten he heittivät ruumiin takakonttiin ja suuntasivat Tackettin talolle.

Kuollut?

Lauma pääsi Tackettin talolle, meni yläkertaan hänen huoneeseensa ja Tackett alkoi harrastamaan okkultismia. Hän painoi kiviä ja yritti lukea heidän tulevaisuuttaan. Juuri kun Tackett sanoi heidän tulevaisuutensa näyttävän valoisalta, hänen koiransa alkoi haukkua. Kun tytöt kuuntelivat ikkunasta ulkomaailman ääniä, he saattoivat kuulla Sharerin vaimennetut huudot. Tackett ryntäsi keittiöön, nappasi kuorimaveitsen, ja juoksi ulos. Hän avasi takakontin ja ilman mitään varoitusta alkoi puukotti Shareria lukuisia kertoja, toivoen hiljentävänsä uhrin. Sitten Tackett sulki takakontin ja palasi huoneeseensa, jossa ystävät odottelivat häntä. Hän oli veren peitossa. Pienen tauon jälkeen Tackett sanoi, että heidän pitäisi lähteä ajelulle. Rippey ja Lawrence kieltäytyivät tulemasta, joten Loveless ja Tackett lähtivät kaksin.

Loveless ja Tackett ajelivat ympäriinsä miettien, mitä tekivät seuraavaksi. He pysähtyivät katsoakseen, oliko Sharer kuollut. Kun takakontti avattiin, Sharer nousi istumaan, yltä päältä veressä. Hänen silmänsä olivat kääntyneet ympäri, ikäänkuin nurinperin. Hän yritti puhua, mutta ei saanut soperrettua muuta kuin “äiti”. Tackett haki työkalun, jota käytetään käsiteltäessä auton pyöriä, joissa on sisäkumi, ja löi Shareria sillä päähän. Sitten hän sulki takakontin ja he jatkoivat matkaa.

Jonkin aikaa ajeltuaan tytöt kuulivat jokeltavia ääniä takakontista. Tackett pysäytti auton nopeasti tien sivuun tarkistaakseen tilanteen. Loveless pysyi sisällä kun Tackett käveli auton taakse. Siinä maatessaan Sharer näytti siltä kuin hänet olisi maalattu punaisella värillä ja ähkivä ja jokeltava ääni aiheutui rintakehän haavoista. Tackett tarttui jälleen tuohon työkaluun ja painoi sillä Shareria päähän. Yksi iskuista oli niin vakava, että jotain hajosi Sharerin kallossa. Tyytyväisenä kättensä jälkiin Tackett sulki takakontin ja tepasteli etupenkille. Hän vei sisäkumin kanssa käytettävän työkalun nenänsä alle ja nuuhki sitä. Hän alkoi nauraa ja selitti, mitä oli tapahtunut ja vei sen Lovelessin nenän alle.

Aurinko alkoi nousta ja he päättivät suunnata takaisin Tackettille polttaakseen Sharerin ruumiin. Matkalla he pysähtyivät useita kertoja yrittäen hiljentää Sharerin työkalulla. Kun he olivat taas Tacketin luona, he herättivät Rippeyn ja Lawrencen ja kerskailivat mitä olivat Sharerille tehneet. He kertoivat myös uudesta suunnitelmastaan ja Rippey ja Lawrence seurasivat heitä paikalle, jossa Tackett aikoi polttaa Sharerin.

Shandan loppu

Tytöt ymmärsivät pian, ettei heidän suunnitelmansa voisi toimia. Sharerin tuleen sytyttämiseksi pyhitetty paikka oli hallan peittämä, eikä heillä ollut bensiiniä tulen tekoon.
Tackett päätti näyttää Rippeylle, mitä oli saanut aikaan. Lawrence ei halunnut nähdä ruumista, joten hänet käskettiin käynnistämään auto ja lisäämään moottorin kierroksia jos Sharer alkaisi huutamaan.
Kun Tackett avasi takakontin, Rippey huomasi pullon ikkunanpesuaine Windexia Sharerin vieressä. Hän otti Windexin ja alkoi suihkuttaa sitä Sharerin päälle.
Aineen alkaessa pihistä Sharerin haavoissa, Sharer sai jostain voimaa nousta istumaan. Hän oli yhä veressä ja hänen silmänsä olivat yhä pelkkää valkoista. Sharer alkoi heilua eestaas kun Tackett puhui hänelle, mutta ei sanonut mitään vastatakseen. Todistusaineiston perusteella voidaan sanoa, että näihin aikoihin tytöt tai joku heistä häpäisi Shareria työkalulla, jota aikaisemminkin käytettiin raakaan pahoinpitelyyn. Kuitenkaan kukaan tytöistä ei ole myöntänyt olevansa tietoinen siitä, mikä aiheutti Sharerin haavat, jotka johtivat anaalisen repeämään.
Sitten Tackettin äiti huusi häntä ovelta, mikä sai hänet pudottamaan takakontin Sharerin päähän.

Tackett oli siis mennyt sisään taloon äitinsä luo, ja kun hän palasi, tytöt päättivät, että oli aika katkaista Sharerin maan päällinen vaellus lopullisesti.

Kun tytöt ajoivat tielle, he tulivat siihen tulokseen, että Sharer poltettaisiin. Tyttöjoukko meni Pohjois-Madisonissa sijaitsevalle Clark Oil asemalle täyttääkseen bensatankin ja Tackett pyysi Lawrencea ostamaan 2 litran pullon soodaa, joka täytettäisiin bensiinillä. Kun he olivat asioineet bensa-asemalla, he ajoivat Lemon Roadille. Rippey tunsi alueen ja tuumi ääneen, että se olisi hyvä paikka tappaa Sharer.

Lawrence päätti olla auttamatta kavereitaan ja jäi istumaan autoon katsellen, kun he veivät Sharerin muutaman jalan päähän autosta ja jättivät maahan lojumaan. Rippey otti bensapullon ja kaatoi säästelemättä nestettä Sharerin päälle; Tackett kaivoi tulitikut esiin ja sytytti nuotion, jonka päälle Sharerin bensan liottama ruumis laitettiin. Bensa syttyi heti, ja siitä syntyi komea nuotio. Tytöt hyppäsivät takaisin autoon ja olivat jo lähdössä, kun Loveless alkoi hermoilla ja käski Tackettin kääntyä takaisin. Hän halusi varmistaa, että ruumis paloi. Rikospaikalla Loveless nappasi pullon, jossa oli vielä pari tilkkaa bensiiniä ja valutti sen Sharerin ruumiin päälle. Hän pysähtyi hetkeksi ihailemaan kuinka Sharer käpertyi sikiöäasentoon ja hänen kielensä singahti ulos suusta. Kun tämä 16-vuotias murhaaja päätti nähneensä tarpeeksi, hän viskasi loput bensiinit Sharerin hehkuvalle ruumiille ja juoksi takaisin autolle. Lovelessin mielestä Sharerin kuoleman kärsimykset olivat hauska asia ja hän kuvaili niitä muille.

Melinda Lovelessin toive oli toteutunut: Sharer oli nyt poissa. Tackett näytti nauttineen täysin rinnoin siitä, mitä oli yöllä tehnyt, ja Rippey ja Lawrencekaan eivät voineet olla kovin pahoillaan tapahtuneesta, koska heillä oli pitkin yötä ollut useita mahdollisuuksia kutsua apua Sharerille, mutta he eivät olleet tehneet sitä. Tytöt olivat väsyneitä yön töiden jälkeen, joten he pysähtyivät McDonald’sille purilaiselle paluumatkallaan. Aamiaisella Tackett ja Loveless vitsailivat Sharerin muistuttavan makkaroita, joita he juuri olivat syömässä. Sen jälkeen Tackett heitti Rippeyn ja Lawrencen koteihinsa ja meni Lovelessin kanssa hänen kotiinsa. He olivat aikaisemmin päättäneet, että Tackett yöpyisi hänellä, mutta ensin he halusivat soitella muutamille ihmisille leuhkiakseen sillä, mitä olivat juuri tehneet.

Kuoleman pakoilu

Image
Syyttäjä Guy Townsend

Syyttäjä Guy Townsendilta ei kestänyt kauaa saada nostettua syytteet Hope Rippeyta ja Toni Lawrencea vastaan. 15. maaliskuuta -92 hän syytti molempia tyttöjä murhasta, tuhopoltosta, pahoinpitelystä tappavalla aseella, raskauttavasta pahoinpitelystä, rikollisesta vangitsemisesta sekä pelottelusta. Tuomari Ted Todd luovutti molemmat aikuistuomioistuimet eteen. Vähän aikaa sen jälkeen kun tapaus oli saapunut käsittelyyn, heidät vietiin Jefferson piirikunnan vankilaan odottamaan oikeudenkäyntiä. Myöhemmin samana iltapäivänä Melinda Loveless ja Laurie Tackett tuotiin lain eteen ja he saivat syytteet seitsemästä muusta rikoksesta, myös lapsen hyväksikäytöstä ja rikollisesta, poikkeavasta käytöksestä. Lisäksi, kuukausi myöhemmin, 9. huhtikuuta -92 syyttäjä Townsend nosti Lovelessia ja Tackettia vastaan syytteen törkeästä murhasta.

Huhtikuun 22. -92 Toni Lawrence suostui tekemään kaupat osavaltion kanssa: hän todistaisi oikeudessa kolmea muuta tyttöä vastaan ja myöntäisi syyllisyytensä rikolliseen vangitsemiseen, jolloin Townseed ei syyttäisi häntä mistään muusta. Rikollisesta vangitsemisesta Lawrence saisi 20 vuotta vankeutta tuomitsevan tuomariston mielivallan mukaisesti. Tällainen sopimus herätti vihaa monissa ihmisissä – heistä Lawrence pääsi liian vähällä. Mutta Townsend koki, että osavaltiolle oli välttämätöntä saada rikoksen silminnäkijä.

Myös kolmelle muulle tytölle tarjottiin samankaltaisia sopimuksia, mutta he torjuivat ne kerta toisensa jälkeen. Vastatoimena moiselle Townsend haki kuolemanrangaistusta Lovelessille ja Melindalle heinäkuun 13. -92. Lisäksi hän nosti heitä vastaan syytteet murhan juonimisesta. Vast’ikään 16 täyttäneelle Rippeylle ei kuolemantuomiota voinut määrätä ikänsä puolesta.

17. elokuuta -92 Toni Lawrence löydettiin lysähtäneensä sellinsä lattialle. Hänet kiidätettiin Scott Memorial sairaalaan Scottsburgissa, jossa hänen todettiin ottaneen yliannostus antidepressantti Lorazepamia. Kävi ilmi, että hän oli jo jonkin aikaa säästellyt päivittäisiä lääkkeitään itsemurhayritys mielessään. Lawrence oli alkuaan tajuton ja jäi teho-osastolle vielä 11 päivää tajuihinsa tultuaan. Toivuttuaan tuomari Todd määräsi, että hänet siirrettäväksi Lifespring mielenterveyshoitolaan Jeffersonvilleen arvioitavaksi. Lawrence viipui mielenterveyden ammattilaisten huomassa lokakuuhun saakka, jolloin hänet palautettiin selliinsä.

21. syyskuuta -92 Melinda Loveless ja Laurie Tackett päättivät lopulta hyväksyä osavaltion tarjoaman kaupan. Se meni niin, että he myöntäisivät syyllisyytensä Shanda Sharerin murhaan ja kidutukseen, ja tuhopolttoon ja rikollisen vangitsemiseen. Vastineeksi siitä osavaltio luopuisi kaikista muista syytteistä ja vetäisi takaisin kuolemanrangaistuksen. Sopimukseen kuului, että he tekisivät yhteistyötä osavaltion kanssa ja he istuisivat ankarat rangaistuksensa samanaikaisesti, päällekkäin – mikä tarkoitti, että jos he saisivat yhdestä rikoksesta 10 ja toisesta 15 vuotta, lusimista ei kertyisi 25, vaan 15 vuotta.

Aphrodite Jones kertoo kirjassaan Cruel Sacrifice, että vain 8 päivää sopimukseen myönnyttyään Melinda Loveless saatiin kiinni harrastamasta seksiä Clark piirikunnan vankilassa. Seksikumppani oli vankilan työntekijä, joka sitten alistui eroamaan virastaan. Loveless siirrettiin Indianan naisten vankilaan. Syytteitä luvattomusta muhinoimisesta ei nostettu.

Marraskuussa -92 Tackett ja Loveless osallistuivat erillisiin kuulemisiin, joissa he myönsivät aiheuttaneensa Shanda Sharerin kuoleman. Tuomari Todd päätti, että joulukuun 14. pidettäisiin kuulemiset, joissa päätettäisiin rangaistuksista.
Seuraavana päivänä Hope Rippeyn oikeudenkäynti määrättiin pidettäväksi 1. maaliskuuta -93. Rippey yhä vakuutteli syyttömyyttään, huolimatta siitä, että hänen “kätyrinsä” olivat jo tunnustaneet.

Tackettin haastattelu

Vuoden -92 joulukuun ensimmäisellä viikolla Laurie Tackett antoi yksinoikeudella haastattelun Chris Yawille, toimittajalle WKRC-TV:stä Cincinnatissa.
Viiden minuutin haastattelussa Tackett syytti tavan takaa Melinda Lovelessia Shandan kuolemasta.

“En arvellut, että hän menisi niin pitkälle”, Tackett sanoi. “Ei se niin mennyt, että ‘en voi uskoa, että olen tekemässä näin’. Se oli niin, että ‘en voi uskoa, että tämä on tapahtumassa. Sanoin hänelle, että se oli typerää.”

“Shanda halasi minua. Hän pyysi minua, etten antaisi Melindan tehdä sitä. Hän itki… en voinut tehdä siinä mitään.”

Tackett sanoi olettaneensa, että voisi kumota häntä vastaan nostetut syytteet. Hän kertoi myös tulevaisuuden suunnitelmistaan: hän tahtoi suorittaa tutkinnon lapsipsykologiasta.

10. joulukuuta -92 Judge Todd hyväksyi Toni Lawrencen pyynnön sopimuksesta, minkä vastineeksi tyttö tekisi täysillä yhteistyötä. Toimittajat kaikkialta Yhdysvalloista olivat jo innokkaalla odotuksella raivaamassa tietään Madisoniin kuullakseen tyttöjen tuomiot.

“Syyttömyyden aika loppui täällä noin kello 10:45… viime tammikuussa 11. päivä [Shandan kuolinpäivä] likaisella polulla 15 mailin päässä kaupungista”, kirjoitti Chicago Tribunen toimittaja Ron Grossman. “Tämä on kuin Leopoldin ja Loebin tapaus, vaihdetaan hahmot tytöiksi ja sijoitetaan se USA:n Main Streetille”, hän lisäsi.

Murskatut elämät

14. joulukuuta -92, Melinda Lovelessin tuomiokuulemisen avauspäivä. Televisiokamerat täyttivät kadut Jefferson piirikunnan oikeustalon ulkopuolella.

Oikeussali oli kummaltakin puolelta täpötäysi toimittajista, sivustaseuraajista ja perheen jäsenistä. Istunnon alkaessa syyttäjä Guy Townsend kuvaili oikeudelle värikkäillä yksityiskohdilla hiostettuna Sharerin sieppauksen, kidutuksen ja murhan. Muutamien seuraavien päivän ajan Toni Lawrence, Laurie Tackett ja muutamat Lovelessin tuttavat ja ystävät kutsuttiin todistamaan häntä vastaan. Townsend kutsui oikeuteen myös sellaiset henkilöt kuin Donn ja Ralph Foley, Sheriff Shipley, etsivä Henry, Sergeant Wells, tohtori George Nichols ja lukuisia Sharerin sukulaisia.

Loppujen lopuksi vangitsevin ja sydäntä riipivin todistus tuli Shandan äidiltä, Jackie Vaughtilta. Hän aloitti näyttämällä videon, johon oli koottu valokuvia Shandasta hänen eri elämänsä vaiheissa. Nauhan pyöriessä hän kertoi tarinoita valokuvien takaa. Esityksen jälkeen hän luki viimeiseksi kirjoitettua lausuntoa oikeussalissa noin 45 minuutin ajan.

“Tämä on todella murskannut meidän kaikkien elämän. Minä puhun meille kaikille sanoessani, etten usko, että on mitään pahempaa kuin joutua hautamaan oma lapsensa.
En voi useimmiten hallita tunteitani, ja itken, koska haluan pikkutyttöni takaisin. Haluan hänet kotiin täksi jouluksi, mutta en voi saada häntä. Tänä vuonna en ostanut yhtään lahjaa Shandalle. Kuuseni alla ei ole lahjoja hänelle.

Melinda on huijannut minua olemalla tyttäreni kanssa tämän elämän aikana. Minun toiveeni on, että sinä [Melinda] elät elämäsi muistaen hänen huutonsa ja nähden hänen silvotun ja poltetun ruumiinsa. En tiedä ketä sinä rakastat eniten maailmassa, Melinda, äitiäsi vai isääsikö, mutta haluan sinun kuvittelevan heidät sen auton takakontissa. Toivon sinun kuvittelevan ihmisen, jota eniten rakastat, anelevan ja huutavan henkensä edestä. Haluan sinun kuvittelevan tuon ihmisen makaavan maassa poltettuna ja viilleltynä.

Ehkä sitten, ja minä epäilen tätä vakavasti, sinulla voisi olla pieni aavistus siitä tuskasta, jota meidän perheemme nyt kokee.
Oikea rangaistus Melindalle olisi sulkea hänet selliin, jossa olisi valokuvia Shandan poltetusta ruumiista ja pakottaa hänet kuuntelemaan jatkuvasti kuuntelemaan nauhaa tyttäreni huudoista sinä iltana.
Toivon ja rukoilen, että muistat nämä sanat lopun elämäsi. Pala helvetissä.”

Vaughtin todistuksen päätteeksi tuomari Todd kuulutti, että hän odottaisi Laurie Tackettin tuomiokuulemiseen asti ennenkuin lausuisi ääneen kummankin tytön rangaistukset.

Tuomitseminen

Kaikki 4 ovat jo vapautuneet, toim. huom.

Laurie Tackettin tuomiokuuleminen alkoi 28. joulukuuta -92 ja se oli melkein identtinen Melinda Lovelessin vastaavan kuulemisen kanssa. Townsend lausui enemmän tai vähemmän samat tapahtumat, todistajat vaihtelivat vähän. Lisäksi Loveless ja Lawrence kumpikin todistivat oikeudessa osana sopimustaan.

Tammikuun 4. aamuna -93 Melinda Loveless nousi ennen tuomari Toddia odottelemaan tuomiotaan. Tuomari alleviivasi rikoksen julmuutta ja uhrin ikää.
Pienen paussin jälkeen tuomari Todd tuomitsi Lovelessin 60 vuoden vankeuteen, pisimpään rangaistukseen, jonka saattoi antaa sellaiselle syytetylle, joka oli tehnyt sopimuksen osavaltion kanssa.

“Sinulla on vielä aikaa kääntää elämäsi suunta ja tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä elämälläsi kun vapaudut”, Todd sanoi kun Loveless alkoi itkeä hillittömästi. “Shanda Sharerilla ei ole (sitä mahdollisuutta). Toivon, että otat hyötyyn tämän mahdollisuuden.”

Melinda itki pitelemättömästi kun hänet vietiin pois ja Laurie Tackett tuotiin sisään. Tuomari puhui hänelle samoja asioita kuin Lovelessille.
Kivikasvoinen Tackett ei silmää räpäyttänyt tiedonantojen aikana.

Vain kaksi päivää Lovelessin ja Tackettin tuomitsemisen jälkeen Sharerin vanhemmat nostivat 1 miljardin kanteen kaikkia neljää tyttöä vastaan. Kanne nostettiin sen jälkeen kun Louisvillen televisioasema raportoi, että Tackett neuvotteli myyvänsä tarinansa elokuvatuotantoyhtiölle, ja että myös Loveless harkitsi useita vastaavia tarjouksia, joita oli saanut. Sharerin vanhemmat eivät odotetunlaisesti ole koskaan keränneet rahaa tai yrittäneet estää murhaajia tienaamasta Shandan kustannuksella.
Tuona samana päivänä Jackie Vaught antoi lyhyen haastettelun The Courier Journalille.

“On kauhistuttavaa ajatella, että he voivat saada rahallista voittoa sillä, että tappoivat Shandan, mutta en voi sanoa järkyttyneeni kuullessani heidän suunnitelmistaan. Tiedän kamalat asiat, johon nämä tytöt kykenevät”, hän sanoi.

Clark piirikunnan tuomari Daniel Donahue on samaa mieltä Jackien kanssa ja antoi nopeasti väliaikaisen määräyksen, etteivät tytöt voi myydä tarinaansa kenellekään.

Lisäksi Indianan laki valtuuttaa että kaikki raha, mitä törkeän rikoksen tehnyt saa julkaisuoikeuksista tai kustanteesta, uskotaan uhrin haltuun. Lienee siis epätodennäköistä, että tytöt koskaan hyötyisivät taloudellisesti rikoksestaan.

Pateettisia selityksiä

Toni Lawrencen tuomiokuuleminen alkoi tammikuun 19. -93. Se vei vain kaksi päivää, missä ajassa tutkijat ehtivät kiittelemään Lawrencea yhteistyöstä, sekä lukuisia opettajia, perheen jäseniä ja ystäviä todistamisesta oikeudessa hänen käytöstään. Lawerence oli myös luvannut oikeudella lausua muutaman itse kirjoittamansa sanasen Sharerin perheelle.

“Olen pahoillani pikku tyttönne vuoksi. Minä tiedän, ettette koskaan voi antaa anteeksi minulle sitä, että olin noiden tyttöjen kanssa tammikuun 10. ja 11. päivä, mutta haluan selittää teille muutamia asioita.

“Minä toden teolla kadun tyttäreni takia. Olen ollut lukittuna 10 kuukautta ja se on ollut helvettiä. Minulla on painajaisia, joista herään huutaen, enkä voi pysähtyä ajattelemaan sekuntiakaan näkemättä Shandan poltettua ruumista tai kuulematta hänen huutojaan. Melinda ja Laurie kauhistuttivat minua. Melindalla oli veitsi ja hän aikoi tappaa Shandan. Tiedän, että minua pitäisi rangaista, mutta sydämessäni, Shandan näkeminen kidutettuna ja poltettuna on rangaistus itsessään. En auttanut, koska pelkäsin, että he tappaisivat myös minut.

Se yö ja aamu pysyvät selkeinä mielessäni lopun ikäni. Tiedän, että teillä on oikeus vihata minua. Toivon, että voisin tehdä jotain hyväksenne, mutta ainoa mitä voin tehdä, on kertoa, kuinka hyvin pahoillani olen.”

Lawrencen lausunnon jälkeen Jackie Vaught nousi ja antoi vastauksensa.

“Olen istunut täällä kolmen kuulemisen läpi ja minun on täytynyt nähdä ja kuunnella tyttäreni murhaajia päivä päivän perään kun he valehtelevat ja näyttelevät Oscarin arvoisesti… Näen asianajajien yrittävän vakuutella, että kaikki nämä tytöt ovat uhreja. Uhri tässä on Shanda Renee Sharer ja hänen perheensä ja ystävänsä. Toni olisi voinut pelastaa tyttäreni hengen sinä yönä milloin tahansa. Hän teki sen valinnan, ettei pelastanut.”

Kun oikeus kokoontui jälleen seuraavana aamuna, tuomari Todd tuomitsi Toni Lawrencen 20 vuodeksi vankilaan – pisimpään rangaistukseen, jonka hänelle saattoi antaa. Lawrence murtui ja purskahti itkuun, kun seriffit veivät hänet ulos.

“En tiedä enää, mikä on normaalia”

Hope Rippey oli myös suostunut sopimukseen, jonka mukaan hänen täytyi tehdä yhteistyötä osavaltion kanssa, ja hänen kuulemisensa alkoi kesäkuun 1. -93. Puolustuksen pyynnöstä kuuleminen siirrettiin Indianan South Bendiin, ja pidettin St. Joseph korkeimmassa oikeudessa tuomari Jeanne Jourdanin johdolla.

Tilaisuuden aluksi Rippey teki lausunnon, jossa väitti – kuten oli kaiken aikaa väittänyt – että ainoa asia, minkä hän oli tehnyt Shandalle, oli ruumiin valelu bensalla. Hänen lyhyen lausuntonsa päätteeksi puolustus kutsui psykologi Michael Sheehanin paikalle. Tohtori Sheehan sanoi, että Rippey oli epäkypsä ja toiminutt täysin Melinda Lovelessin ja Laurie Tackettin “hallinnon” alla.

Joka tapauksessa Lawrencen, Lovelessin ja Tackettin todistukset antoivat kaikki tapahtumista erilaisen kuvan. Syyttäjät kutsuivat myös todistajia kolmesta edellisestä tiedonannosta. Viimeinen todistaja oli uhrin äiti eli Jackie Vaught. Hän näytti jälleen videota Shandasta ja luonnollisesti suuttui, kun Rippey painoi päänsä alas. Tuomari Jourdan määräsi Rippeyn katsomaan videoesitystä. Sen jälkeen Vaught antoi pienen lausunnon.

“Kuvittele miltä sinusta tuntuisi jos joku tekisi sisarentyttärellesi sen minkä sinä teit meidän lapsellemme. Et voi tietää tuskaa, jota me tunnemme. Ei ole suurempaa tuskaa kuin menettää oma lapsensa.”

Pienen tauon jälkeen tuomari Jourdan määräsi Hope Rippeyn maksimirangaistukseen, 60 vuodeksi, mutta vähensi siitä 10 vuotta lieventävien asianhaarojen vuoksi, määräten, että hän olisi ehdollisessa ne 10 vuotta. Tuomari Jourdan teki sitten oman lausuntonsa oikeudella.

“Hope Rippeyllä oli vaihtoehtoja. Hänellä oli reittejä, joista paeta, tapoja auttaa itseään, tapoja auttaa Shandaa. Hän kaatoi bensan, jotta kukaan heistä ei jäisi kiinni, ja hän jopa tiesi, että se tappaisi Shandan. Hänen armottomuutensa ja uskalluksensa on kauhistuttava oppitunti meille kaikille.”

Rippeyn tuomitsemisen jälkeen Jackie Vauhght puhui lehdistölle muutaman askelen päässä oikeustalosta.

“En tiedä enää, mikä on normaalia, en ole se henkilö, joka olin, kun Shanda oli täällä. Olen menossa kotiin uuden lapsenlapseni kanssa, joka syntyi juuri. Pitää mennä eteenpäin. Shanda on Jumalan kanssa.”

Jälkiseuraukset

Keväällä -94 Toni Lawrence sai GEDinsä (testit, joiden suorittaminen todistaa lukiotasoiset akateemiset taidot joissain asioissa). Neljä vuotta myöhemmin, 10. marraskuuta -98
Vuoden 2000 aikana hän suoritti associate’s tutkinnon, joka alensi hänen tuomiotaan melkein vuodella.

Maaliskuussa 2000 Crime Libraryn toimittaja David Lohr lähetti kullekin murhaajalle kirjeen, jossa kysyi heidän näkemyksiään siitä, miksi joku tappaa. Vain kaksi vastasivat, Laurie Tackett ensimmäisenä:

“Olen usen miettinyt, mikä motivoi jonkun murhaamaan. Olen sitä mielestä, että jokaisella murhaajalla on omat motiivinsa. Uskon, että tappajat ovat syvällisiä yksilöitä, jotka etsivät jonkinlaista vapautumista. Oli se sitten henkinen, ruumiillinen tai sielullinen, se on aina vapautuminen. Teolle on aina tarkoitusperänsä… niitä voi olla useita.

Image

Tuorein Laurie Tackettista saatu kuva

“Otetaan esimerkki: tunnen kourallisen ihmisiä, jotka tappavat yksinkertaisesti uhriensa silmissä näkemänsä pelon vuoksi, ja siksi, että saisivat nähdä veren heidän ruumiillaan… minun mielestäni he tekevät niin siksi koska haluavat tuntea uhrin äärimmäisen pelon ja koska ovat verenjanoisia.”

Image

Tuorein Toni Lawrencesta saatu kuva

“Minä ajattelen, että kun tappaa ensimmäisen kerran, ihminen tappaa päästäkseen niin korkealle, ettei sinne pääsisi mitään muuta kautta.”

Mutta viesti on erilainen, siinä on kappaleita, jotka kiinnittävät huomion:
“Sinä siis kiroitat Laurielle? Entä Hope – Melinda?… En ole huolissani Lauriesta – olisitko niin kiltti ja kertoisit hänelle, että ajattelen häntä päivittäin ja että olen ok.”

Edellinen lausunto asettaa todella kyseenalaiseksi Tonin aikaisemmat kertomukset suhteestaan Laurieen ja osallisuudestaan Shanda Sharerin murhaan. Vielä jokin aika sitten Laurie oli pilannut hänen elämänsä murhaamalla brutaalisti viattoman tytön – miksi Toni nyt halusi toivottaa tälle lämpimmät toivotuksensa?

Mihin tahansa Toni Lawrence olikin syyllinen, hän käveli vapauteen joulukuun 14. vuonna 2000. Hän oli silloin 24-vuotias ja pääsi koevapauteen ja oli istunut melkein yhdeksän vuotta kahdenkymmenen vuoden rangaistuksestaan. Vapautumisensa jälkeen hän puhui lyhyesti Louisvillen televisioasemalle WAVElle ennenkuin palasi Madisoniin vanhempiensa luo.

“En lopettanut sitä, koska en voinut lopettaa. En välitä siitä muut sanovat. Jos olisin tehnyt jotain eri tavalla, olisin kuollut, makaisin siellä hänen kanssaan, eivätkä he ikinä saisi tietää.”

Tonin ehdonalainen kesti joulukuuhun 2002.

Lauantaina, 21. huhtikuuta 2001 The Courier-Journalin toimittaja ja Little Lost Angel: The True Story of the Teenage Conspiracy to Kill Twelve Year Old Shanda Sharerin kirjoittaja Michael Joseph Quinlan, kuoli. Hän oli 45-vuotias. Kuolinsyy oli aivosyöpä. Hänen kuoltuaan Kathy Quinlan aloitti Michael Quinlan aivosyöpäsäätion.

Hope Rippeyn rangaistusta alennetaan

Image

Hope Ann Rippey

3. marraskuuta 2004 Indinanan korkeimman oikeuden tuomari Jenny Manier laski Hope Rippeyn vankilavuoden 50:sta vuodesta 35:n vuoteen. The Courier-Journal-lehden mukaan, tuomari Manierista tuntui, että Rippey oli katuvainen ja hänestä tulisi yhteiskunnan tuottava jäsen. Päätöstä tehdessään Manier otti huomioon Rippeyn kandidaatin tutkinnon Ball State yliopistolta yleisistä opinnoista vangeille, sekä ajan, jonka hän oli viettänyt treenaten koiria ja puhunut erilaisille nuorisoryhmille. Kun Rippey oli alunperin saattanut vapautua vasta 2017, nyt hänellä oli mahdollisuus vapautua jo 2006.

Päätös sai Sharerin äidin Jacque Vaughtin suuttumuksen valtaan.
“Hän on tehnyt kaikki mahdolliset tutkinnot, minun verorahoillani, saanen lisätä. Hän on tehnyt kaikkensa päästäkseen ulos aikaisemmin. Mutta tämä on vain väärin.” Ainoa asia, mitä Vaught halusi, oli, että Rippey ja muut istuisivat koko tuomionsa.

Uutisen Rippeyn tulevasta vapautumisesta oli vaikea ymmärtää Shandan perheelle. Pian heidän vihansa kääntyi taas suruksi, kun 8. toukokuuta 2005, Shandan isä, Stephen Maloy Sharer, kuoli. 52-vuotiaan miehen kuolinsyytä ei ole paljastettu julkisuuteen – sen verran on kerrottu, että hänet on haudattu samalle kalmistolle kuin tyttärensä.

Laurie Tackett valokeilassa

Image

Laurie Tackett

Syksyn -06 aikana valokeila siirtyi hetkeksi Hope Rippeysta Laurie Tackettiin. Edellisen vuoden aikana Indianassa oli käynnistetty ohjelma nimeltä PLUS kolmessa alueen vankilassa.
Ohjelma, jonka nimi tulee sanoista Purposeful Living Units Serve (Tarkoituksenmukaista elämää) on uskoon perustuva leiri vangeille, joiden tarkoitus on muuttaa heidän elämänsä hengellisellä uudistuksella ja koulutuksella. Maaliskuussa -06 Indianan uutistoimisto WTHR lähetti raportin vankilan sisältä, jossa nähtiin, miten ohjelma oli onnistunut. Toimittaja Anne Ryder haastatteli useita vankeja, myös 31-vuotiasta Laurie Tackettia.

“Minä muutan kaiken, minkä olen tiennyt koko elämäni”, Tackett sanoi. “Jumala oli viimeinen asia, jonka halusin elämääni. Minulla ei ollut uskoa elämässäni. En uskonut Jumalaan. En uskonut ihmisiin. Minulla ei ollut mitään sellaista. Minun on täytynyt kääntää kaikki ja aloittaa alusta.”
Tackett kertoi Ryderille, että häpeä, jota hän tunsi rikoksestaan, sai hänet yrittämään itsemurhaa syksyllä 2004. Sitten hän tunsi Jumalan rakkauden sydämessään.
“Minä otin Jumalana kädestä kiinni… En ole tuntenut sellaista koksaan ennen sitä elämässäni.”

Huolimatta siitä, kenen käden Tackett tunsi häntä tyynnyttävän, kuusi kuukautta myöhemmin, kun PLUS ohjelma saapui Indianan naisten vankilaan, hän oli etunenässä ilmoittautumassa siihen. Tackett oletettavasti viettää nyt vapaa-aikansa opiskellen Raamattua ja tullen vaikuttamaan rikoksensa seurauksiin.
“En usko, että olen vielä todella antanut itselleni anteeksi. Tunnen, että se on elämänmittainen prosessi. Toivottavasti pystyn siihen silloin kun kuolen.”
Myöhemmin WTHR haastatteli Shandan äitiä Jackie Vaughtia ja kysyi tältä, voisiko hän ikinä antaa anteeksi Tackettille. Vaught vastasi yksinkertaisesti “Ei ole vain minun asiani antaa anteeksi niille tytöille. Se on Jumalasta kiinni.”

Ei voi olla miettimättä, mikä on saanut Tackettin yllättäin syleilemään uskontoa. On vain mielenkiintoista, miten hänen kääntymisensä Jumalan puoleen sattui samaan aikaan, kun Rippeyn tuomiota alennettiin. Vankiloiden edustaja ja muut ovat kärkkäitä puolustamaan PLUS-ohjelmaa. Se on voinut toimia joidenkin vankien kodalla; tosin Laurie Tackettin äkillinen uskoontulo saattaa liittyä pikemmin hänen omiin toiveisiinsa vapautua aikaisemmin, kuin Jumalan löytämiseen.

Shandan äidin puheenvuoro

Image

Hope Ann Rippey

Kun Tackett yrtti kartoittaa omaa tietään vapauteen, Rippey kiirehti laukkujensa pakkaamisessa, ja 28. huhtikuuta -06 29-vuotias Hope Ann Rippey marssi ehdonalaiseen vapauteen Indianan naisten vankilasta istuttuaan 14 vuotta alkuperäisestä 50:n vuoden tuiomiosta.
“Hän kidutti häntä”, Sharerin äiti sanoi The Courier-Journalille. “Hän kidutti häntä 10 tuntia… Minä en hyväksy tätä. Hän murhasi minun tyttäreni. Olen vain raivoissani [vapautumisen takia].” Vaught muistutti toimittajia, kuinka Rippey houkutteli Sharerin ulos talosta, piteli häntä maassa kun lasta oli puukotettu ja kuristettu, suihkutti ikkunan puhdistusainetta hänen haavoihinsa ja kaatoi hänen päälleen bensiiniä, jotta hänet voitiin polttaa elävältä.

Sharerin äidin mukaan Rippey pääsi näin aikaisin vapauteen, koska St. Josephin piirikunnan syyttäjä epäonnistui työssään. Vaught oli varma, että he olisivat voineet estää Rippeyn tuomion lyhentymisen, jos he olisivat päättäneet vastustaa tuomion muuttamiseksi tehtyä aloitetta 2004.
“Hän kaatoi bensiiniä 12-vuotiaan lapseni päälle ja poltti hänet elävältä, mutta hän on yhteiskunnan pilari ja kärsinyt ankaran rangaistuksen ja se on eettistä? En käsitä sitä”, Vaught sanoi. “En vain käsitä.”

Riippumatta siitä kuka on oikeassa ja kuka väärässä, brutaali tappaja oli vapaa kulkemaan Jeffersonin piirikunnan katuja. Hope Rippeyn on seuraavan viiden vuoden ajan ehdonalaisvalvojiensa tarkkailun alla.

Melinda Loveless haikailee aikaista vapautumista

Lokakuussa -07 Melinda Lovelessin asianajaja Mark Small kertoi päämiehensä tavoittelevan varhaista vapautumista vankilasta. Small sanoi, että Lovelessin oikeudellinen edustus oli puutteellinen ja hänen oikeuksiaan rikottu.

“Pakon uhalla hän sanoi olevansa syyllinen, uskoen saavansa kuolemantuomion”, Small sanoi vähän aikaa sitten haastattelussaan Madisoncourier.comissa. “Ihminen, joka tekee jotain pakotettuna, ei voi valita vapaasti ja kohtaa uhan. Kuolemantuomiota koskeva laki muuttui juuri niihin aikoihin. Silloin hän ei todella toivonut kuolemantuomiota.”

Small uskoo, että hänen asiakkaansa on lusinut aikansa ja hänet täytyisi armahtaa. Nainen on asianajajansa sanoin sekä eheytynyt että katuvainen.

Shandan äiti Jacque Vaught järkyttyi mahdollisuudesta, että Loveless vapautuu.

“Hän ei ole katuvainen. Hän ei ole koskaan ottanut minuun yhteyttä tai näyttänyt katumusta. Hän ei kykene tuntemaan katumusta. Hän on kuollut sisältä”, Vaught sanoi hiljattain haastattelussaan Madisoncourier.com:ille. “Ainoat kyynelet, jotka olen koskaan nähnyt hänen vuodattavat, olivat kun hänet tuomittiin, ja ainoa asia, mitä hän on vankilassa yrittänyt tehdä, on päästä ulos.”

Jeffersonin piirikunnan syyttäjä Chad Lewisin mukaan Lovelessilla oli riittävä oikeudellinen edustus tuomiokuulemisen aikana, ja hän vastusti Lovelessin tuomion muuttamista.

Jeffersonin piirikunnan oikeuden odotettiin kuulevan tapausta 15. lokakuuta -07: kuitenkin kuulemista lykättiin, koska asianajaja Small ei ollut saanut yhteyttä Lovelessiin ennenkuin kuulemisen oli aika alkaa.

Small väitti yrittäneensä tavata Melinda Lovelessia kahdesti valmistellaakseen tätä kuulemiseen, mutta kummallakaan kerralla hän ei ollut päässyt, koska vankilan virkailijat sanoivat olevansa kiireisiä kirjanpidon kanssa.

“On todella tärkeää, että asianajaja pääsee keskustelemaan asiakkaansa kanssa, erityisesti juuri ennen tärkeintä kuulemista”, Small kitisi Wave3.com:ille.

Tuomaristo yhtyi Smalliin ja myönsi 60 päivän jatkoajan.

Small puhui News-tribune.net:ille oikeuden aikaisemmin määrämästä tuomiosta. Puhelinhaastattelun aikana hän sanoi, että Lovelessia oli pahoinpidelty lapsena ja väkivallan vakavuus oli tehnyt hänestä “syvällisesti vajaan”. (retarded, eli ilmeisesti jopa henkisesti jälkeenjääneen/kehitysvammaisen, toim. huom.) Small sanoi päämiehensä tunnustaneen syyllisyytensä pakon alla, koska pelkäsi saavansa kuolemantuomion, eikä ymmärtänyt kaikkia vaihtoehtojaan.

Jeffersonin piirikunnan syyttäjä Chad Lewis ei ollut samaa mieltä Smallin kanssa. Saman nettisivuston haastattelussa Lewis kiisti väitteet, että Lovelessilla ei olisi saanut riittävästi neuvontaa oikeuteen.

“Hänellä oli kolme asianajajaa, joista kaksi olivat todella korkealla profiililla kuolemantuomio-tapauksissa”, Lewis sanoi. “Hänellä oli unelmatiimi, joten puhumiseen… [Hän] oli myös osoittanut aikovansa hyötyä myöntämällä syytteet, jotta hän välttäisi kuolemantuomion.”

“Hän on vain paha”

Image

Paha vain

Shanda Sharerin äiti Jacque Vaught uskoo, että Melinda Loveless on ensisijaisesti syyllinen hänen tyttärensä murhasta. Lokakuussa -07, haastattelussaan Wave3.com:ille, Jacque sanoi, “Melinda on… neljästä tytöstä, hän on vain paha… ilman häntä Shanda olisi yhä elossa. Hän oli se, joka aloitti sen kaiken… hän murhasi raa’asti tyttäreni, ja kun sanon raaka, se oli raaka. Kidustusta kesti 10 tuntia.”

Jacquen mielestä Small on väärässä sanoessaan, että Loveless katuisi rikoksiaan.

“Olen kuullut ihmisiä, jotka ovat olleet siinä vankilassa”, Jacque sanoi. “He tuntuvat tahtovan ottaa yhteyttä minuun, ja olen kuullut juttuja Melindasta, ja Melinda herkuttelee sillä, että on Shandan murhaaja. Hän on hyvin ylpeä siitä.”

Luettuaan lukuisia uusia Crime Libraryn julkaisemia artikkeleita Shanda Sharerin tapauksesta, Brenda Nyberg, lukija Illinoisista, ryhtyi toimeen ja aloitti vetoomuksen Lovelessin pitämisestä lukkojen takana.

“En ole koskaan ajanut mitään vetoomusta ennen kuin luin Lovelessin yrittävän päästä ulos”, Nyberg sanoi. “En voi käsittää ihmisen aiheuttavan sellaista kipua, kuin ne tytöt aiheuttivat Shandalle. Olen rikosfriikki ja lukenut niin monista kauheista tapauksista, mutta mikään ei ole vaikuttanut minuun niin kuin tämä. En saa mielestäni kuvia siitä lapsesta… se on täyttä pahuutta, ei sillä väliä, minkä ikäisiä ne tytöt olivat!”

2. joulukuuta 2007 vetoomuksen oli tullut lähes 7000 allekirjoitusta.

Melinda Lovelessin kuuleminen pidettiin 6. joulukuuta -07. Tiedonantojen aikana Loveless kertoi Jeffersonin piirikunnan tuomari Ted Toddille, ettei voinut muistaa useimpia oikeudellisia tiedonantoja, jotka oli pidetty sen jälkeen kun hän oli kirjoittanut alkuperäisen puolustussopimuksensa, mutta että hän uskoi saavansa kuolemantuomion, ellei hyväksyisi sitä.

Tässä vaiheessa Todd ei ollut vielä päättänyt, miten vastaisi Lovelessin pyyntöön.

Melinda Loveless ja Laurie Tackett kärsivät tälläkin hetkellä alkuperäisiä rangaistuksiaan.

Voiko Melinda vielä päästä vapauteen suunniteltua aikaisemmin, sitä ei ole päätetty; koska Indianan rangaistuspolitiikkaan kuuluu tuomioiden lyhentäminen päivällä jokaisesta päivästä, jona vanki on käyttäytynyt hyvin, Melinda Loveless ja Laurie Tackett saattavat päästä muurien takaa 2022, jolloin Loveless on 46 ja Tackett 47.

Leave a comment

Filed under Uncategorized

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s