crime librarystä tämäkin
Mysteerin alku
Barbara Locci oli 32-vuotias nainen, joka oli kotoisin Lastra a Signasta.
Hän oli naimisissa ja olipa hänellä lapsikin, mutta hänessä oli vähän jakorasian vikaa ja kaikki kaupungissa tiesivät sen. Viimeisin lempinimi, jonka hän oli saanut, oli “Queen Bee”.
Vuosi 1986. Elokuun 21:n iltana Barbara, hänen nuori poikansa plus rakastajansa olivat palaamassa elokuvateatterista. Lähistöllä oli hautausmaa ja rakastaja Antonio Lo Bianco ehdotti, että he pysähtyisivät sinne pikapanolle. Kun lapsi oli nukahtanut auton takapenkille, Barbara lähti juttuun mukaan innoissaan. Hupi loppui lyhyen. Kun Antonio alkoi repiä naisen vaatteita, tumma hahmo ilmaantui pimeästä ja ampui heidät kaksi. Mysteerinen hahmo kahmaisi pikkupojan pois autosta ja vei hänet pois.
Myöhemmin tuona yönä paikallinen maanviljelijä heräsi koputukseen etuoveltaan. Mies avasi oven ja koputtajaksi paljastui itkevä poika.
“Minun äiti ja setä on kuolleet”, hän sanoi.
Farmari ilmoitti välittömästi poliisille.
Kaksoismurhaaja ei ollut halunnut vahingoittaa nuorta poikaa ja oli lopulta jättänyt hänet viljelijän rappusille.
Rikostutkijat lähtivät rikospaikalle eli hautausmaalle ja löysivät kahdeksan .22-kalibeerista hylsyä autosta. Kyseinen kulkuneuvo oli valkoinen Alfa Romeo “Giulietta”, jossa oli asianmukaiset rekisterikilvet Arezzon provinssilta. Auton rekisteriote tsekattiin ja sen mukaan auto kuului henkilölle nimeltä Antonio Lo Bianco. Tutkijat olivat lähes puulla päähän lyötyjä. Kuka kumma oli tehnyt tällaisen rikoksen – ja miksi?
Aamukuuden ja seitsemän välillä poliisin partioauto kaarsi Stefano Melen, Barbaran aviomiehen, pihaan. Kun tutkijat seikkailivat itsensä Melen etuovelle, se aukesi äkkiä juuri silloin ja mies astui ulos matkalaukku tassussa. Hän näytti kiireiseltä.
Tutkijat kertoivat suru-uutiset hänen Barbarasta. Mele reagoi siihen kyllä jotenkin, mutta varsin kylmästi kun otti huomioon, että kyseessä oli hänen lähipiiriinsä kuuluva saati vaimonsa. Rikostutkijoiden epäilykset heräsivät. Mele suostui estotta puhumaan tutkijoille ja seurasi heitä poliisien päämajaan.
Stefano Melen
Asemalla Mele kertoi tutkijoille, että oli voinut pahoin eilisiltapäivästä saakka ja jäänyt kotiin, minä aikana häntä oli tullut tapaamaan kaksi ihmistä: Carmelo Cutrona ja Antonio Lo Bianco. Kumpainenkin oli kuulunut hänen vaimonsa rakastajiin. Kuulustelussa Mele mainitsi Barbaran kolmannenkin rakastajan, Francesco Vincin. Vinci oli pidätetty marraskuussa -67 hänen vaimonsa syytettyä miestä aviorikoksesta. Heti kun Vinci pääsi vankilasta, hän hyppäsi Barbaran syliin.
Barbaralla oli ollut suhde kaikkien Vincin veljeskunnan jäsenten kanssa: Giovannin, Salvatoren ja Francescon. Tutkijat päättivät ottaa suurennuslasin alle Melen väitteistä mielenkiintoisimmat ja häntä pyydettiin palaamaan poliisiasemalle seuraavana päivänä.
Paljastuksia
Salvatore Vinci
Seuraavana päivä, siispä elokuun 23., kerrottuaan epäilyksensä vaimojen rakastajien mahdollisesta osallisuudesta kaksoismurhaan, Mele tunnusti jotain, mitä kukaan ei ollut osannut odottaa. Hän ja Salvatore Vinci olivat surmaneet Barbaran ja Antonion. Mele kertoi, että kun hänen vaimonsa ja poikansa eivät olleet saapuneet 11:20:n mennessä iltasella, hän oli lähtenyt etsimään heitä.
Lopulta hän päätyi Lastra a Signaan, jossa hän tapasi Salvatore Vincin ja kertoi tälle Barbaran menneen elokuviin, todennäköisesti Antonion ja lapsen kanssa. Vinci nuhteli Stefanoa siitä, että tämä salli kerta toisensa perään vaimon pettävän häntä ja sanoi, että hänen pitäisi laittaa stoppi moiselle touhulle. Vincillä oli pieni ase mukanaan ja kaksikko lähti ajamaan Signaan.
Miehekkeet saapuivat Signaan. He näkivät Antonion Alfa Romeo Giuliettan pysäköitynä lähelle Giardino Michelacci-elokuvateatteria. Stefano ja Salvatore pysähtyivät odottamaan uloskäynnille. Lopulta he näkivät, kun Lo Bianco ja Barbara, lapsi käsivarsillaan, poistuivat teatterista. Stefano ja Salvatore hyppäsivät takaisin autoonsa ja huristivat noiden perässä hautausmaalle. Stefano kertoi tutkijoille, että kun Antonio ja Barbara meinasivat alkaa muhinoida, Salvatore kaivoi laukusta pienen aseen.
Stefano kertoi talsineensa autolle ja tulittaneensa aseen tyhjäksi. Hänen poikansa oli nukkunut koko toimituksen ajan, mutta herännyt sitten välittömästi.
Stefano palasi Salvatoren autolle ja kertoi tälle ampuneensa Barbaran ja Antonion. Kaksikko suuntasi matkansa Signa Bridgreen, jossa he hylkäsivät aseen. Tovin kuluttua Stefano oli taas kotona.
Rikollinen päätti lausuntonsa sanomalla “Tapoin vaimoni ja hänen rakastajansa koska väsyin jatkuvaan nöyryytykseen. Vaimoni on pettänyt minua lukuisten vuosien ajan, mutta vain muutama kuukausi sitten päätin erota hänestä.” Heti kättelyssä oli selvää, että Stefano ei kertonut koko totuutta tai satuili kokonaan. Hän ei ollut muistanut keksiä, oliko hänen poikansa nähnyt hänet tai miten poika oli päätynyt maalaistaloon. Mies pidätettiin aikailematta.
Tämän jälkeen, 24. päivä poliisi lähti epätoivoissaan metsästämään hylättyä asetta. Sitä ei löytynyt sitten mistään.
Syyttäjä kyseli Stefanolta pistoolista ja tämä vaihtoi heti tarinaa, sanoen, että ei ollutkaan heittänyt sitä pois, vaan antanut sen takaisin omistajalleen Salvatore Vincille. Muutama tunti myöhemmin hän pyörsi päänsä ja ilmoitti, että aseen omistikin Salvatoren veli Francesco ja että Francesco oli myös surmannut Barbaran. Seuraavina kolmena päivänä Stefano kertoi taas aivan muunlaisia tarinoita. Poliisit repivät hiuksiaan.
Kaksi vuotta kaksoismurhan jälkeen Stefano Mele todettiin yksin syylliseksi rikoksiin hätäisesti pidetyssä oikeudenkäynnissä ja tuomittiin 14 vuodeksi vankilaan osittain hulluna (14 years in prison on the grounds of partial insanity alentuneesti syyntakeeton?).
Silpomista ja hulluutta
Kaksoismurhista kului kuusi vuotta, tultiin vuoteen -74 ja Stefano Melen nimi oli kaikkea muuta kuin unohdettu ja paikalliset viranomaiset keskittyivät toiseen kaksoismurhaan. 14. syyskuuta -74 rikostutkijat kutsuttiin Borgo San Lorenzoon, yhteen Firenze pohjoisosista. Ohikulkija oli löytänyt pysäköidyn auton luota kaksi nuorta ruumista: 18-vuotiaan Stefania Pettinin ja 19-vuotiaan Pasquale Gentilcoren. Hän oli soittanut poliisien päämajaan.
Tutkijat huristivat rikosnäyttämölle ja löysivät nuoren miehen puolialastoman ruumiin Fiat 127:n kuskin paikalta. Jälkeenpäin osoittautui, että kaara kuului hänen isälleen. Nuorukaisen ruumiista löytyi lukuisia aseen jättämiä jälkiä. Kamppailun jälkiä ei näkynyt, ja copper-jacketed luotien hylsyjä lojui hujan hajan rikospaikalla.
Maasta, auton takaa tutkijat löysivät täysin alastomaksi riisutun nuoren naisen ruumiin. Tappaja oli vääntänyt hänen ruumistaan kammottavasti – tytön raajat olivat spread-eagled-asennossa eli eräänlaisessa haara-asennossa, joka on kieron seksin, bondagen, ystäville tuttu. Viiniköynnöksen oksa sojotti hänen silvotuista sukuelimistään. Ensiksi näytti siltä, että hänet oli puukotettu kuoliaaksi.
Stefania Pettini rikospaikalla
Rikostutkijat löysivät nuoren naisen käsilaukun läheiseltä pellolta, laukun sisältö levittyneenä maahan. Rikospaikka tutkittiin, ja siitä otettiin valokuvia. Molemmat ruumiit pakattiin, että niitä päästäisiin tutkimaan ruumishuoneelle.
Uhrien ruumiinavauksessa ilmeni nopeasti, että kumpaistakin oli ammuttu useita kertoja pieni-kaliiperiselle aseella. Ballistinen raportti sai tutkijat siihen tulokseen, että murha-ase oli mallia 73 tai 74, .22 automaattinen Beretta ja että luodit olivat erikoislaatuista Winchester-tyyppiä, mitä on valmistettu Australiassa 50-luvulla. Miesuhrin maallisen vaelluksen oli päättänyt viisi luodin aiheuttamaa haavaa – naisenalkua taas oli ammuttu kolmesti. Rikospaikalta löytyvä yksiteräinen (single-edged blade) veitsi arvioitiin 10-12 cm pituiseksi ja 1,5 cm leveäksi.
Tutkijoilla oli kolme pääepäiltyä: 53-vuotias Bruno Mocali, self-proclaim (itse julistava?) parantaja; Giuseppe Francini, henkisesti epävakaa mies, joka oli vapaasta tahdostaan tullut poliisiasemalle ilmoittamaan olevansa syyllinen; sekä Guido Gionvanni, tirkistelijä, joka useiden silminnäkijähavaintojen mukaan kyttäsi pariskuntia tuolla alueella, jossa rikos oli tapahtunut. Mutta mitään todisteita kolmesta miehestä ketään vastaan ei ollut, ja heidät päästettin menemään mahdollisina epäiltyinä.
Rikostutkijat päättelivät, että murhaajan täytyi olla maaninen ja seksuaalisesti häiriintynyt. Tapauksen tutkinta jatkui mitään tähdellisiä johtolankoja löytämättä ja epäiltyjä saamatta.
Käännekohta
Muuan lauantaipäivänä, kesäkuun kuudentena -81, poliisiylikonstaapeli ja hänen nuori poikansa olivat kävelyllä maalaismaisemissa. Ylikonstaapelin huomion kiinnitti kuparinvärisen Ritmo-henkilöauto, joka oli parkkeerattuna tien viereen. Auton ovet olivat suljettu, mutta naisen käsilaukku lojui lähellä kuskin paikan ovea ja laukun sisältö oli maassa levällään. Konstaapeli vilkuili tuota näkyä etäältä, sitten uteliaisuus voitti ja hän päätti mennä tutkimaan autoa lähempää.
Hän näki kaksi ruumista.
Myöhemmin osoittautui, että ne olivat kuuluneet 21-vuotiaalle Carmela De Nucciolle ja hänen 30-vuotiaalle rakastajalleen Giovanni Foggille.
Kuskin sivuikkuna oli rikottu. Ratissa istui mies, jonka kurkku oli viilletty. Konstaapeli lähti välittömästi viilettämään kauhuauton luota ja soitti poliisille.
Seitsemän vuotta oli vierähtänyt Bongo San Lorenzon murhista. Kaikkien aikaisempien epäiltyjen nimet, myös Stefano Melen, olivat tutkijoiden tuoreessa muistissa.
Tutkijat Foggin ja Nuccion kuolinpaikalla
(Aikaisemmin tuolla mainittiin konstaapelin vahingossa löytäneen ruumiit kävelyllä ollessaan – sitten todetaan, että naisen ruumis löytyikin vasta kun tutkijat tulivat paikale. Eli en nyt en tiedä miten asian laita on, sikäli kun se on oleellista.)
Rikostutkijat lähtivät rikospaikalle, jossa ahdistunut konstaapeli jo odotteli. Pian tuo joukkio näki naisuhrin ruumiin lojumassa jyrkällä penkereellä, vain 20 jaardin (päälle 18 metrin) päässä punertavasta Fiatista. Naisen haarat oli levitetty, t-paita ja farkut viilletty, ja mikä kaikkein hirveintä – hänen vaginansa oli julmasti poistettu. Sen paikalla ei ollut mitään.
Jalanjälkiä taikka mitään todistajia ei ollut.
Ruumiinavauksessa selvisi, että molemmat uhritolivat kuolleet luoteihin, ja heitä oli ammuttu autossa istuessaan. Sitten nuori mies oli saanut kolme puukon tai vastaavan esineen iskua, kaksi kaulaansa ja yhden rintakehäänsä.
Tytön vaginan silpominen oli hoidettu jollakin erittäin terävällä esineellä.
Patologi tuli siihen tulokseen, että murhaajan oli täytynyt olla taitava käyttämään sitä työvälinettä, jolla oli vaginan poistanut.
Ballistisessa raportissa oli viittaus siihen, että molemmat uhrit oli tapettu minimissään 7 luotiin, .22-kaliiperisestä automaattisesta pistoolista Winchesterin teillä. Tämä paljastus sai tutkijoiden silmät muljahtamaan; he pyysivät sydän pamppaillen, että luoteja verrattaisiin niihin luoteihin, jotka ammuttiin vuoden -74 kaksoismurhassa. Ballistinen tutkija teki työtä käskettyä ja luodit täsmäsivät; sama sarjamurhaaja oli luultavasti kumpaisenkin tapauksen takana.
Tutkijat keskittivät huomionsa mieheen nimeltä Enzo Spalletti. Hänellä oli ajoittain taipumusta voeyurismiin, tirkistelyyn, ja hänen punainen Fordinsa oli nähty pysäköitynä lähelle murhapaikkaa. Spalletilla oli melko vakavasti otettava alibi – mutta toisaalta hän oli kertonut vaimolleen kahdesta ruumiista ja kuparinvärisestä Ritmosta aamulla 9:30. Häno oli väittänyt lukeneensa siitä sanomalehdestä, mutta lehtiin se tieto tuli vasta päivää myöhemmin. Spalletti pidätettiin nopeasti ja laitettiin lukkojen taakse odottamaan oikeudenkäyntiä.
Ja sitten niitä oli kahdeksan
Lokakuun 23. -81, vain kuukausia Nuccion ja Foggin kuolemasta, tappaja iski jälleen. Nuori pariskunta, 24-vuotias Susanna Cambi ja hänen 26-vuotias poikaystävänsä Stefano Baldi, aikoivat viettää iltaa luonnonkauniissa näkymissä lähellä Calenzanoa, aivan pohjois-Firenzessä. He eivät huomanneet vaanivaa murhaajaa… Myöhemmin illalla löytyi jälleen nuori pariskunta kuulat kallossa ja pillu silvottuna.
Susanna Cambi ja rikospaikka
Tutkijat saapuivat paikalle ja löysivät miehen makaavan Volkswagenin vieressä. Hän oli puolialasti ja näytti siltä, että häntä oli ammuttu ja puukotettu useita kertoja. Naisuhri lojui auton vastakkaisella puolella. Hänellä oli hyvin samankaltaiset haavat kuin vieressä makaavalla miehellään – ja hänen vaginansa oli poistettu samalla tekniikalla kuin Carmela De Nuccion.
Susanna Cambin ruumista viedään rikospaikalta
Patologi tuli siihen tulokseen, että molempia uhreja oli ammuttu etuikkunasta läpi ja että he olivat olleet elossa saadessaan ensimmäiset puukon iskut. Luultavasti kumpaakaan ruumista ei olllut siirretty mihinkään. Rikosvälineenä käytetty veitsi arvioitiin yksipäiseksi, 3 cm leveäksi ja viidestä seitsemään senttimetriä pitkäksi.
Näytti siltä, että vagina oli poistettu samalla välineellä kuin edellisessä murhassa, mutta tässä se oli silvottu huolimattomammin ja paljon laajempi osa oli poistettu. Vatsaontelo oli silvottu kiireisesti ja osa suolista oli puhkaistu. Ballistiset testit paljastivat, että tässä oli käytetty samaa Beretta .22-asetta kuin edellisessä kaksoismurhassa.
Kun nämä kauheat tapahtumat pääsivät lehtiin, kaksi eri pariskuntaa ilmoitti nähneensä punaisen Alfa GT:n, jossa oli mieskuljettaja, eikä muita matkustajia, ajavan ylinopeutta pois rikospaikalta. Tutkijat päättivät julkaista teoriansa, että Firenzeä piti otteessaan nuoria pariskuntia nistivä sarjamurhaaja. He olivat toivoneet, että näkyvyyden tuominen tapaukselle rohkaisisi ihmisiä kertomaan epäilynsä mahdollisista Firenzen hirviöistä. Mutta mitään tähdellisiä vihjeitä ei saatu ja hirviö sai rauhassa jatkaa mellastamistaan.
Tutkijat päättivät myös luopua syytteistä Enzo Spallettia vastaan, jotka oli nostettu vuoden -81 murhista. Spalletti oli ollut lukkojen takana, kun tämä viimeisin kaksoismurha oli tehty, joten hän ei mitenkään voinut olla syyllinen. Hänen oikeudenkäyntinsä peruttiin ja hänet vapautettiin vankilasta.
Luihuja taktiikoita
Firenzeläisten pelot kävivät toteen seuraavan kerran 19. päivä kesäkuussa -82.
Paolo Mainardi, 22 ja hänen tyttöystävänsä Antonella Migliorini, 20, olivat lähteneet viettämään lauantai-iltaa lähelle Montespetrolia, Firenzen lounaisosaa. He olivat autossa pysäköintialueella lähellä Via Nuovo Virgiliota maaseudun ajorataa. He olivat osoittamassa rakkauttaan toisilleen fyysisellä tavalla ja silloin joku ilmestyi pusikoista ja alkoi ammuskella. Molempiin osui ensimmäisellä osumalla ja Antonella kuoli melkein heti. Paolo haavoittui vakavasti, mutta kykeni kuitenkin käynnistämään auton, ja kääntämään sen ympäri.
Paolo ajoi vahingossa ojaan, eikä päässyt sieltä pois. Tappaja tuhlasi hetken aikaansa ja ampui ajovalot sammuksiin. Oli siis aivan pimeää ja tappajan luodit olivat loppu.
Murhaaja hermostui silminnähden alueella pörräävästä liikenteestä, päätti jättää tällä kertaa väliin silpomisrituaalin, ja lähti viilettämään paikalta Paolo Mainardin vielä eläessä.
Paoloa ei löydetty ennen seuraavaa aamua ja hän kuoli vain muutama tunti myöhemmin, palaamatta tajuihinsa.
Myöhemmin samana aamuna piirikunnan apulaisasianajaja Silvia Della Monica valittiin juttuun mukaan. Hän kutsui useita median reporttereita toimistoonsa ja pyysi heitä levittämään pientä valhetta. Monica halusi lehtiin raportin, jonka mukaan Paolo Mainardi olisi ollut elossa tullessaan sairaalaan ja vielä kyennyt antamaan kuvauksen tappajasta ennen kuolemaansa. Kaikki reportterit suostuivat tähän ja niin tuo viheliäinen tieto luki seuraavan päivän lehdissä. Silvia Della Monica toivoi, että saisi näin tappajan levottomaksi ja tekemään jonkin virheliikkeen.
Monican juoni todella sai tappajan hermostuneeksi.
Kun iltapäivälehti oli ilmestynyt, yksi Punaisen ristin hätäavun työntekijöistä, joka oli saatellut Paolo Mainardia sairaalaan, sai kaksi puhelua henkilöltä, joka väitti ensin olevansa piirikunnan asianajajan toimistolta ja myöhemmin väitti olevansa murhaaja itse. Salaperäinen soittaja tahtoi tietää, että mitä nuori Mainardi oli sanonut ennen kuolemaansa.
Muutama päivä Paolo Mainardin & Antonella Migliorinin murhan jälkeen, poliiisivoimien konstaapeli Francesco Fiore palautti mieleensä Barbara Loccin & Antonio Lo Biancon murhan vuodelta -68, jonka tutkimukseen hänkin oli osallistunut. Francesco Fiore alkoi pohtia, olisiko tuolla kaksoismurhalla yhteys näihin tuorempiin murhiin.
Hänen vaatimuksestaan hylsyjä vertailtiin keskenään, ja ilmi kävi, että samalla .22-kaliiperisella Beretta-pistoolilla oli ammuttu kaikki Winchester luodit ja että hylsyt olivat peräisin 50 luodin laatikosta. Locci ja Lo Bianco oli murhattu Firenzen hirviön käyttämällä aseella vuonna -68.
Analysoitaessa tilannetta 14 vuotta vuoden -68 murhien jälkeen, oli päivänselvää, ettei Stefano Mele, ensimmäisen murhatun naisen aviomies, voinut olla Firenzen hirviö, sillä hän oli ollut vankilassa sekä vuodet -74 että -81.
Tutkijat ajattelivat tässä vaiheessa, että Melellä oli rikostoveri – joku, joka oli jatkanut murhailua hänen ollessaan vangittuna. Joka tapauksessa Mele vannoi yhä syyttömyyttään ja kieltäytyi yhteistyöstä tutkijoiden kanssa.
Syyttömiä murhaajia
Poliisin luonnos Hirviöstä (mihin tämä luonnos perustuu, en tiedä, toim. huom.)
Syyskuun 9. -83 eli noin vuosi edellisestä kaksoismurhasta, Hirviö iski jälleen. Ja samalla yllätti poliisit rikkomalla kaavansa, vaikkakin vahingossa; hän murhasi kaksi länsisaksalaista poikaa, Horst Meyerin ja Uwe Rusch Sensin. Nuoret pojat olivat vetämässä sikeitä Volkswagen-asuntoautossa ruohikkoisella aholla, vain 19 mailin päässä Etelä-Firenzestä. Joidenkin myöhempien raporttien mukaan Sens ja Meyer olisivat olleet homoseksuaalisia rakastajia, mutta tätä väitettä ei ole voitu vahvistaa.
Ruumiita ei nähtävästi oltu viilelty ja tutkijat eivät alkujaan osanneetkaan yhdistää tapahtumia Firenzen hirviöön. Kumminkin ballistiset testit osottivat murhavälineeksi Hirviön käyttämän Beretta .22-aseen. Ballistisien testien tulokset saivat tutkijat hämilleen. Ehkä murhaaaja oli erehtynyt. Toisella uhreista hyvin pitkä, vaalea tukka, häntä olisi voinut luulla tytöksi. Ja ymmärrettyään, että tuokin uhri oli poika, murhaajan ei ollut tehnyt mieli runnella tämä sukuelimiä.
Pistoolin ja patruunoiden lisäksi tutkijat olivat löytäneet rikoksista muutamia muitakin yhteisiä tekijöitä: kaikki uhrit olivat viettäneet viimeisen ehtoonsa samankaltaisissa olosuhteissa – murhaaja iski useimminten lauantaisin – ja mieluiten silloin kun kuu oli mennyt pilveen.
Viimeiseksi mainitussa seikassa saattoi olla jotain kryptistä selitystä, tai ehkä se oli vain varotoimenpide – murhaaja oli halunnut minimoida riskit, että joku pystyisi tunnistamaan hänet.
Se, miksi murhaaja mylläsi naisuhrien sukupuolielimiä, oli auki. Joku kehitteli teorian, että murhaaja otti tällaisia makaabereja matkamuistoja.
Uskonnollinen historiankirjoittaja Massimo Introvigne, joka oli seurannut uutisointia viimeisimmistä murhista, halusi päästä puhumaan tutkijoille. Hän kertoi heille, että Firenzellä – joka oli osittain inspiroitunut runoilija Dantea kirjoittamaan Infernonsa – oli pitkä taikuuden traditio. Hän informoi heitä, että okkultistiset lahkot eivät välttämättä olleet satanistisia ja että murhaajalla ehkä oli luonnonrituaaleihin liittyviä fetissejä (the ritual nature of the murders suggested fetishists were involved). Introvigne saattoi hyvinkin olla oikeilla jäljillä, tuumivat tutkijat. He olivat jo alkaneet epäilemään, että sukupuolielimiä oli poisteltu voitonmerkeiksi jonkin uskonnollisen rituaalin nimissä.
Punaisen Ristin hätäavun työntekijä – joka oli auttanut Mainardin sairaalaan -82, ja kehen murhaaja myöhemmin otti yhteyttä – sai toisen häiritsevän puhelinsoiton lomallaan Riminissä, pian kahden matkailijan murhan jälkeen.
Murhaaja jatkoi vinkumistaan siitä, mitä Mainardi oli kertonut poliisille ennen kuolemaansa.
PR:n työntekijän ahdistelu järkytti poliisia. Kuka olisi tiennyt, että hän oli lomalla ja kuinka tämä joku tiesi, miten ottaa yhteyttä PR:n työntekijään?
Toinen pitkä tauko
Murhaaja odotti jälleen noin vuoden ennen kuin murhasi uusiksi – nuoren pariskunnan Vicchio di Mugellossa, aivan pohjois-Firenzessä 29. heinäkuuta -84. Tämän kertaisessa kaksoismurhassa toistui kaikki Hirviölle tyypilliset kuviot. Miehen ruumis löytyi auton takapenkiltä, yllään vain alushousut ja liivit. Ihan lyhyen matkan päässä autosta, puskien takana, oli alastoman tyttösen ruumis. Kuten edeltäjänsä, hänkin oli bondageen liittyvässä spread eagle-asennossa ja hänen sukupuolielimensä oli poistettu. Oikeastaan ainoa eroavaisuus edellisiin tapahtumiin oli se, että murhaaja oli myös saanut päähänsä poistaa hänen vasemman rintansa ja viillellä häntä yli 100 kertaa.
Ruumiinavauksessa selvii, että molempia uhreja oli ammuttu auton ikkunan läpi ja sitten puukotettu veitsellä. Tytön ruumiis oli sitten siirretty nilkoista vetämällä noin 10 jaardin päähän.
Ballististen testien tulokset eivät yllättäneet rikostutkijoita – sama automaattinen Beretta .22. Samoin veitsi oli yksiteräinen ja sopi edellisiin silpomisiin. Lisäksi paikalta ei löytynyt sormenjälkiä, mikä vahvisti tutkijoiden uskomusta, että Firenzen hirviö piti murhaillessaan kirurgisia hanskoja.
Tutkijoita kiinnosti, mikä oli saanut Hirviön poistamaan viimeisimmän uhrin rinnan. Oliko hän vain muuttunut makaaberimmaksi vai liittyikö tämä kulttitouhuihin?
Tutkijat myönsivät avoimesti lehdistölle, että murhaaja oli tässä etuasemassa ja että he olivat yhtä hämmästyksissä kuin aiemminkin.
Francisco Fleury sanoi: “Murhaaja voi olla kunnioitettava naapurisi, mies epäilyksien yläpuolella.”
Murhaajan päämääristä ei ollut epäilystäkään. Hän oli yksinäinen sadisti, joka saalisti nuoria pariskuntia maaseudulla. Tutkijaveteraaneille tappaja oli haamu. Miltei kahden vuosikymmenen jatkuneen tutkinnan jälkeen heillä ei ollut epäiltyä, ei kunnollisia vihjeitä ja pikkuriikkisen toivoa saada Hirviö koskaan kiinni.
Viimeinen mätä teko
Viimeinen Firenzen hirviön tekosiksi tiedettävä murha tapahtui syyskuun 8. päivä 1985. Ranskalainen pariskunta, Jean-Michel Kraveichvili, 25, ja Nadine Mauriot, 36, olivat leiriytyneet San Cascianon alueella aivan Firezen ulkopuolelle. Naisen ruumiista, joka löytyi suljetusta teltasta, selvisi, että häntä oli ammuttu 4 kertaa. Ensimmäiset kolme luotia olivat tunkeutuneet hänen kalloonsa – yksi suuhun, kaksi vasempaan käsivarteen ja yksi oikeaan kyynärään.
Patologin raportin mukaan kaikki luodit oli ammuttu, ei pidemmän matkan kuin 15 tai 20 inchin päästä (38-50 cm). Patologi arveli pariskunnan rakastelleen kun heitä väijyttiin. Mies oli luultavasti maannut selällään ja nainen oli ollut hänen päällään. Hänen onnistui päästä ulos teltasta ja tuosta noin 30 jaardin matkan ennen kuin murhaaja sai hänet kiinni ja puukotti kuoliaaksi. Sitten hänet viskattiin tienpenkkaan puskiin, josta hänet myöhemmin löydettiin.
Miehen murhattuaan Hirviö astui sisään telttaan ja päättäväisesti poisti naisen vaginan ja vasemman rinnan. Patologin tulkinnan mukaan murhaaja oli suorittanut operaation 10 minuutissa.
Heti Jean-Michelin ja Nadinen löytymisen jälkeen tutkijat tuumivat, että he olivat ensimmäistä kertaa oikeasti askeleen edellä murhaaja kun copper-jacketed Winchester luoti löytyi jalkakäytävältä läheisen sairaalan edestä.
Tutkijat olivat jo arvelleet, että murhia oli suoritettu kirurgisten hanskojen ja leikkausveitsen kanssa – ja nyt murhaajan luoti löytyi sairaalan läheltä. Eikö olisi hyvin mahdollista, että Hirviö olisi yksi sairaalan työntekijöistä?
Mitään epäiltyjä ei silti saatu ja tutkijat joutuivat häntä koipien välissä myöntämään, etteivät he olleet edelleenkään johdossa.
Eräänä päivänä tovi viimeisten murhien jälkeen julkisten syyttäjien toimistoon saapui erikoinen kirje. Se oli osoitettu piirikunnan asianajaja Silvia Della Monicalle ja osoitetta ei ollut kirjoitettu kuoren päälle, vaan kirjaimia oli leikattu ja liimattu lehdistä ja siinä oli kirjoitusvirheitä. Kirjekuoren sisällä oli taiteltu paperiarkki ja pieni muovinen pussi. Pussissa oli lihakuutio Nadie Mauriotsin vasemmasta rinnasta.
Televisioitu oikeus
Pietro Pacciani, epäilty
Seuraavan 8 vuoden ajan tutkijat haastattelivat yli 100 000 ihmistä. 90-luvun alussa he ottivat pääuhrikseen 68-vuotiaaseen Pietro Paccianiin. Pacciani ei osannut lukea erityisen hyvin/ei ollut sivistynyt (semi-literate) ja hän nautti metsästyksestä ja eläinten täyttämisestä.
Tutkijoita kiinnosti eritoten se seikka, että Pacciani oli pidätetty kiertelevän myyntimiehen murhasta -51. Hän oli saanut myyntimiehen kiinni nukkumasta kihlattunsa kanssa. Pacciani puukotti tätä 19 kertaa ja talloi kuoliaaksi. Sitten hän raiskasi myyntimiehen ruumiin. Hänet tuomittiin pian ja laitettiin 13 vuodeksi vankilaan. Vapauduttuaan hän meni naimisiin ja perusti perheen. Hänet vangittiin uusiksi -87, koska hän pahoinpiteli vaimoaan ja käytti seksuaalisesti hyväkseen kahta tytärtään. Hän vapautui -91.
Tämänsorttisen rikollisen taustan lisäksi, tuntemattomat lähteet raportoivat Paccianin kuuluvan okkultistiseen ryhmään, jossa oli kolme muuta miestä: Mario Vanni, Giovanni Faggi ja Giancarlo Lotti (jonka kaikki tiesivät tirkistelevän uroskissoja niiden yöllisen samoilun takia / jotka kaikki tiesivät tirkistelijöiksi heidän yöllisten hiippailujensa tähden – who were all known as peeping toms because of their nocturnal ramblings).
Paccianin ja Vannin väitetään myös harrastaneen mustia messuja, joissa käytettiin naisen ruumiin osia San Cacianossa talossa, joka kuulemma kuului velholle. Sairaanhoitajat klinikalla, jotka oli viimeksi palkannut Paccianin puutarhuriksi, tulivat myös esiin ja väittivät hänen kertoneen heille osallistuneensa saatananpalvontaseremonioihin, joita tohtori oli johtanut.
Vaikka Firenzen etsiväjaoston päällikkö Michele Giuttari uskoi Paccianin olevan liian huolimaton ja epätarkka suunnittellakseen Firenzen hirviön rikokset, hänet pidätettiin tammikuun 17. -93.
Pietro Paccianin oikeudenkäynti alkoi miltei vuosi myöhemmin, marraskuussa 1994. Syyttäjät olivat aivan varmoja, että hän oli yksi Euroopan tuotteliampia sarjamurhaajia ja pyysivät, että oikeudenkäynti televisioitaisiin. Yleisö herkutteli mahdollisuudella ja melkein kaikki alkoivat seurata sitä pakonomaisesti. Firenzeläinen sanomalehti avasi “Monsterin kuuman linjan”, jonne lukijat saattoivat soittaa kertoakseen mielipiteitään.
(Asiassa ei sinänsä ole mitään hauskaa, mutta… Monsterin kuuma linja. 
toim.huom.
Täpötäysi oikeussali houkutteli katsojia, mutta kaikesta draamasta huolimatta todisteista oli huutava pula. Eräs poliisivartija pyörtyi oikeussalissa, koska ei kestänyt raakoja, väkivaltaisia kuvia uhreista. Pacciani oli vakuuttanut syyttömyyttään alusta saakka ja vakuutti sitä oikeudessakin. Vaikka häntä vastaan ei liiemmin ollut todisteita, joilla pitäisi olla mitään merkitystä, hänet tuomittiin seitsemästä kaksoismurhasta elinkautiseen. Kun oikeuden järkähtämätön päätös lausuttiin ilmi, Pacciani raahattiin ulos salista samalla kun hän ulvoi olevansa “syytön kuin Kristus ristillä”.
Epätasapainossa
Pietro Pacciani oikeudessa juuri ennen edellisestä rangaistuksesta vapautumista
13. helmikuuta -96 muutoksenhakuoikeus pyörsi 71-vuotiaan Pietro Paccianin tuomion ja julisti hänet syyttömäksi. Tämä päätös vapauttaa Pacciani, tehtiin viikko sen jälkeen kun julkinen syyttäjä oli sanonut, että todisteet häntä vastaan eivät olleet asianmukaiset. Jotkut kuitenkin uskoivat Paccianin olevan syyllinen – mahdollisesti hänen aikaisemman rikoshistoriansa vuoksi. Hänen vapauttamisensa sai aikaan voimakkaan, julkisen protestin.
Vain muutama tunti Paccianin vapautuksen jälkeen pidätettiin hänen ystävänsä Mario Vanni ja Giancarlo Lotti, osallisuudesta murhiin.
Tutkijat alkoivat epäilemään, että Firenzen hirviö ei olisikaan vain yksi, vaan kokonainen joukko verenhimoisia murhaajia. He tulivat pian johtopäätökseen, että ryhmää johti 71-vuotias Pietro Pacciani ja siihen kuului 70-vuotias Mario Vanni, 54-vuotias Giancarlo Lotti ja 77-vuotias Giovanni Faggi.
Italian korkein oikeus kumosi nopeasti päätöksen vapauttaa Pacciani ja 12. joulukuuta -96 määrättiin uusi oikeudenkäynti uusien todisteiden valossa. Lottin on väitetetty tunnustaneen poliisille, että hän ja Pacciani tekivät murhat.
Toukokuun 21. -97 Mario Vanni ja Giancarlo Lotti menivät oikeuteen osallisuudestaan viiteen kaksoismurhaan. Vanni sai elinkautisen ja Lotti 26 vuotta.
Helmikuun 23. -98 Pacciani löytyi kotoaan makaamasta kasvot lattialla, lennkkarit nilkkojen alla ja paita kaulan ympärillä. Vaikka hänen kasvonsa olivat siniset ja runnellut, poliisi pystyi vetämään johtopäätöksen, että hän oli kuollut sydämen pysähdykseen. Kuolemanjälkeinen ruumiinavaus paljasti joukon lääkkeitä aiheuttaneen kuoleman. Tutkiva käräjätuomari Paolo Canessa, uskoi Pacciani oli vaiennettu, jotta hän ei paljastaisi oikeaa Hirviötä, tai hirviöitä.
Voisi olettaa, että kun Pacciani oli kuollut ja Mario Vanni ja Giancarlo Lotti lukkojen takana, Firenzen hirviön tarina saisi päätöksensä.
Hannibal kannibaali
Yksi Firenzessä Paccianin oikeudenkäynnissä -92 vierailleista oli kirjailija Thomas Harris. Hänen bestsellerinsä on inspiroitunut Oscarin voittaneen elokuvan Silence of the Lambs, Lampaiden hiljaisuus. Oikeudenkäynti kiehtoi häntä kovasti ja hän päätti sijoittaa myös kolmannen romaaninsa, Hannibalin Firenzen maisemiin.
Thomas Harris
Harrisin tuotannon pohjalta on tehty elokuvia, joissa Anthony Hopkins on esittänyt kannibaalipsykiatri Hannibal Lecteristä ja Julianne Moore FBI agentti Clarice Starlingina. Vuonna 2000 Ridley Scott, elokuvaohjaaja, jolle MGM-Universal Pictures on antanut 80 miljoonan budjetin, päätti filmata useiden elokuvien kohtauksia Firenzessä ja hankkia asianmukaiset luvat kaupungilta kuvata siellä.
Kaksi poliittista puoluetta ovat vaatineet, että kammottavan murhakohtauksen kuvaaminen Lilies-salongin sisällä, Palazzo Vecchion kaupungissa, keskeytettäisiin. The scene was a partial re-enactment of a killing which actually took place there in 1478.
Monet poliitikot kokivat Firenzen maineen kärsineen tapreeksi Hirviön murhien takia ja heitä kyrsi, että kaupunkia käytettiin nyt kannibaalisarjamurhaajista kertovien elokuvien kuvaamiseen.
Avoimessa kirjeessä Mayor Leonardo Domenicille, kaksi puoluetta kerjäsivät häntä peruuttamaan lupansa kuvata siellä kolmepäiväinen ammuskelu. “Tämä ei tuo mitään Firenzen maineelle maailmassa”, he kirjoittivat. “Me uskomme, että sen sijaan kaupungin lähialueista tulisi tapahtumapaikka sairaille väristyksille ja rivoille kauheuksille.”
Tutkijat olivat myös huolestuneita, että nouseva julkisuus voisi toimia yllykkeenä tappajalle, tai mikä pahempaa, voisi saada jonkun matkimaan Hirviön tekoja.
Firenzen taivaanranta
Poliitikoiden typeristä vaatimuksista huolimatta filmaaminen keskeytettiin vain tilapäisesti, ja Hannibal oli kykenevä keksimään uudelleen itsensä Dantea siteeraavana Capponi kirjaston uskottuna miehenä, after brutally creating a vacancy.
Uusia epäiltyjä
Elokuussa -01 tutkijat alkoivat uudelleen tutkia Firenzen hirviötä. Etsivät olivat haluttomia kertomaan yksityiskohtia, mutta sanoivat, että heillä oli uusia epäiltyjä. Julkisten syyttäjien toimistoa lähellä oleva lähde on sanonut poliisin uskovan, että 10-12 varakkaan, “sivistyneen” italiaanon ryhmä organisoi murhat. Tutkijat arvelivat, että uskonnollinen lahko oli pyytänyt heitä suorittamaan nämä kaksoismurhat ja antaneet heille .22 Beretta revolverin sekä kirurgisen veitsen.
Kun tutkijat alkoivat tyhjentää varastoaan alkuperäisistä tiedostoista, he saivat useita nimettömiä kirjeitä, joiden uskotaan nimeävän joitain epäiltyjä, myös tuntemattomaksi jäänyt tohtori sekä Swiss artisti. Artisti muutti paikalta 1997, mutta poliisi on sanonut hänen piirrelleen silvottuja naisia ja keräilleen epäilyttäviä lehtiartikkeleita.
Kuukausi jälkeen päin, syyskuussa -01 Firenzen tutkijat tekivät ratsian kahden ihmisen kotiin ja toimistoon: Aurelio Mattein, joka oli psykologi Italian Sisde Salaisessa palvelussa (a psychologist with the Sisde Secret Service). Ja Francesco Brunon, joka oli Italian johtavia kriminaalipsykologeja. Tietokoneen disketit, kirjat ja kirjoitukset tapoista takavarikoitiin ja kumpaakin jututettiin heltymättä yli 9 tuntia. Kun kumpaakaan miestä ei oltu epäilty murhista, etsivät uskoivat, että he saattoivat pitää kriittistä todistusaineistoa piilossa.
Näistä uusista paljastuksista huolimatta Vanni ja Lotti jäivät vankilaan.
Firenzen hirviön mysteeri on vielä auki. Tutkijat jatkavat yhäti hirviöjahtia.
Tuossa jimin dokkarissa sanottiin, että saatananpalvonta oli suosittua tuohon aikaan Italiassa eli oikein mahdollista, että sillä on jotain tekemistä asian kanssa.
valoviikate 