Dartmouthin murha – kaksi professoria puukotettiin

Crime librarysta

Tappo!

New Hampshiren osavaltion tunnus

27. tammikuuta vuonna 2001 auto kiisi pitkin Tretscott Roadia hiljaisessa maalaiskylässä New Hampshiren alueella Etnassa. Autossa istui Roxana Verona, Dartmouthin Collegen italian ja ranskan professori, joka oli menossa illastamaan parin kollegansa luo.

Verona saapui Half (lausutaan “hahlf”) ja Susanne Zantopin ajotielle 18:30:n tienoilla. Vasta laskeutunut lumi ratisi professorin tossujen alla kun hän käveli talolle.

Päähuoneissa huonessa oli valot päällä. Susanne oli kertonut Veronalle, että etuovi ei olisi lukittu, mutta kun Verona tarttui tuon oven nuppiin, hän sai aavemaisen tunteen, että jokin oli vinossa. Hänen sieraimiinsa ei kantautunut Susannen gourmet-ruoan tuoksu ja hänen korviinsa ei kuulunut mitään turvallisuuden tunnetta valavia ääniä.

Rohjettuaan astua punatiiliseen aulaan, Roxana näki, että talo oli, kuten tavallista, puhdas ja siisti.

“Susanne”, Verona uikui. “Olen täällä. Missä sinä olet?”
Ei vastausta.

Zantopin talo

Hän käveli keittiöön läpi olohuoneen. Ruoka oli keittiötasolla, mutta mitään ei ollut valmistettu.
“Susanne?” Verona kutsui. “Half?”

Hän asteli huolissaan ympäri taloa. Ja sitten hän näki Susannen ja Halfin makaavan hiljaa, veri peittonaan.

Verona rynni ulos talosta, käynnisti autonsa ja ajoi lähimmälle naapurille. Kathryn Marchoski sanoo Union Leaderin artikkelissa, että tuossa talossa oltiin viettämässä syntymäpäiviä Robert McCollumille, eläkkeelle vetäytyneelle dekaanille Dartmouthin lääketieteellisestä koulusta. Hänet ja hänen vaimonsa Audrey keskeytettiin yllättäin tuona lauantai-iltana koputukseen etuovelta.

Robert McCollum

McCollumsin päästivät järkyttyneen Veronan sisään ja hän vuodatti, mitä oli nähnyt Zantopin talossa. Marchocki sanoo edelleen artikkelissaan “Robert McCollum ja hänen tyttärensä Cindy ajoivat Zantopin kotiin [Veronan kanssa], jossa he näkivät Susannen ja tämän aviomiehen makaavan lattialla.” Artikkelissa sanotaan, että tohtori McCollum ymmärsi heti heidän kuolleen. Viranomaisiin otettiin pian yhteyttä.

Hirvittävä läheisyys

Viranomaiset eristivät alueen ja kutsuivat paikalle lisää poliiseja sekä rikosteknisiä kriminologisteja.

Ei ollut merkkejä siitä, että taloon olisi murtauduttu, tultu väkisin.

Puisella lattialla oli verinen jalanjälki, tai osa sellaisesta.

Asumuksesta löytyi kaksi merkillistä esinettä: 12 tuumaa pitkät muoviset veitsen suojukset, joissa kummassakin koreili kohokuviot: kirjaimet SOG. Veitsiä itsejään sen sijaan ei löytynyt mistään.
Tutkijat arvelivat kahden suojukset tarkoittavan, että todennäköisesti oli kaksi asetta ja kaksi tappaajaa.

Olivatko tapot suunniteltuja? Tämän sorttiset murhat tehtiin yleensä pyssyllä. Nämä olivat sotkuisia tappoja. The New York Timesin kirjoituksessa Carey Goldberg siteeraa Audrey McCollumin sanoneen, että hänen lääkärimiehensä piti rikospaikkaa “kauheimpana asiana minkä olen koskaan nähnyt.”

Jos surmat oli suunniteltu, miksi tappaja tai tappajat olivat olleet niin huolimattomia, että olivat jättäneet veitsen suojukset jälkeensä? Toisaalta, jos tapot olivat tapahtuneen spontaanisti, riidan päätteeksi, miksi taloon oli tuotu kaksi taisteluveistä?

The Dartmouth Murders-kirjan kansi

Asiantuntijat pitävät epätodennäköisenä, että motiivi olisi ollut ryöstö, koska niin paljon arvotavaraa oli jätetty rahaa. Kuten Eric Francis kirjoittaa opuksessa The Dartmouth Murders, “Vähemmän hienostuneemmat ryöstäjät eivät ehkä olisi tajunneet Rodinin (muuan patsas, toim. huom.) tai hienojen maalausten tai antiikkikirjojen arvoa, mutta tämä tappaja oli myös sivuuttanut runsaat määrät hopeaa aulasta (front room), ruokailuhuoneesta ja keittiöstä, sekä timanteilla koristetut pinnit, korvakorut ja muun koruston, jota Susanne piti makuuhuoneessaan. Tappaja ei ollut piitannut kalliista Applen tietokoneista, stereolaitteista, televisioista, eikä kodinkoneista, joita oli ympäri taloa.”

Halfin lompakko oli kateissa, mutta viranomaiset tuumasivat olevan epätodennäköistä, että joku, joka oli tullut varastamaan, ei olisi vienyt sen enempää.

Koska asuntoon murrosta ei ollut todisteita, oli syytä uskoa, että tappajat olivat Zantopsien tuttuja. Murhan uhreilla ja tekijöillä oli ollut läheinen ihmissuhde. Puukottaminen liittyy hirvittävään läheisyyteen. Tappaja oli roiskinut uhrin verellä ja ollut tarpeeksi lähellä kuullaksen huudot ja tunteakseen kuolinkamppailut. Puukottajat ovat yleensä raivon vallassa ja heidän raivonsa kohdistuu juuri siihen henkilöön, jota he puukottavat.

Selvittääksen, kuka hautoisi sellaista vihaa Halfia ja Susannea kohtaan, tutkijat lähtivät selvittelemään tarkemmin uhrien taustoja.

Half ja Susanne

Half Zantop

Half Zantop syntyi 24. huhtikuuta 1938 Eckernfordessa, Saksassa. Hän oli kotiäidin ja painajan neljäs lapsi.
Hänen nimensä tulee saksan kielen sanasta “auttaa”.

Toista maailmansotaa paetakseen perhe muutti Espanjaan kun Half oli vuoden. Kolme vuotta myöhemmin, -42, Zantopsit palasivat Saksaan. Ja he palasivat takaisin Espanjaan -48.

Geologia kiehtoi Halfia. Nuorena miehenä hän palasi Saksaan saadakseen dekaatin arvon geologiassa Freiburgin yliopistosta. Sitten hän matkasi Yhdysvaltoihin edistyäkseen opinnoissaan.

Stanfordin yliopistossa, tavoitellessaan tohtorin arvoa, hän tapasi toisen saksalaisen opiskelijan, vilkkaan ja sorjan Susanne Korsukewitzin. Korsukewitz oli saavuttanut dekaatin arvon politiikan tutkimuksessa ja hän työskenteli lehtorilleen. Half ja Susanne alkoivat seurustella.

Susanne syntyi 12. elokuuta 1945 Kissingenissä, Saksassa. Tehtaanjohtajan ja kotiäidin kolmesta lapsista vanhin Susanne rakasti badmintonia, kissoja ja pianon soittoa. Hän nautti myös lukemisesta ja piti erityisesti historiakirjoista. Boston Globen artikkelissa siteerataan hänen veljeään tohtori Thomas Korsukewitzia, Saksassa asuvaa lääkäriä: “Hän [Susanne] oli aina paras tai toisiksi paras luokassa, mutta enimmäkseen paras.”

Todennäköisesti Half ja Susanne ihastuivat toisiinsa, eivät ainoastaan siksi, että heillä oli samanlaiset sukujuuret, vaan koska he jakoivat trauman ollen saksalaisia, jotka kasvoivat holokaustin varjossa. Union Leaderissä McCollum sanoo Susannen “kasvaneen nuorena tyttönä Saksassa, saaden tietää holokaustista 12- tai 13-vuotiaana ja että ‘hänelle oli täydellisen musertavaa että heidän maansa ja kansansa'” oli tehnyt sellaisia kauheuksia.

Half saavutti geologian tohtorin arvon -69, sai töitä geologina, ja matkasi Etelä-Amerikkaan ensimmäiselle suurelle työtehtävälleen. Susanne lähti hänen mukaansa ja he menivät naimisiin 1970. He matkustelivat usein hänen työtehtäviensä perässä Etelä-Amerikassa, Euroopassa ja Afrikassa. Susanne synnytti kaksi lasta, Veronikan ja Mariannan.

Kokeneet professorit

Vuonna 1975 perhe lähti Saksaan, jotta Half voisi tehdä tutkimustyötä Heidelbergin yliopistossa. -76 hän sai töitä Ivy Leagueen (murattiliittoon) kuuluvasta Dartmouth Collegesta, Hanoverista, New Hampshiresta. Perhe suuntasi Yhdysvaltoihin.

Vuonna 1769 perustettu Dartmouth on yksi Amerikan arvostetuimpia yliopistoja. Sillä on myös kepeä puolensa, sen oppilaskunnat ja tyttökerhot olivat inspiroineet komediaelokuvaa Animal House.

Half oli Dartmouthin professorina noin 25 vuotta. Union Leaderin kirjoituksessa Paula Tracy paljastaa, että ystävät olivat keksineet Halfille lempinimen “herra Herttaisuus”. Tracy kirjoitti “Half Zantop meni joka marraskuu Meksikoon oppilaidensa kanssa opiskelemaan vulkaaneja ja geologian rakenteita. Ne kiehtoivat häntä ja hän siirsi rakkautensa niitä kohtaan oppilaisiinsa noilla retkillä.”

Kidnapattu Amber Hagerman, 9 – avoin tapaus

Amber Rene Hagerman

Yli kymmenen vuotta jälkeenpäin Glenda Whitson palauttelee mieleensä jokaista sekuntia niistä 8 minuutista, jotka muuttivat hänen perheensä elämän.
Hänen lapsenlapsensa Amber, 9 vuotta ja Ricky 5, olivat tulleet kyläilemään.
He pysähtyivät hänen kotinsa kohdalla, Arlingtonissa, Texasissa, äitinsä Donnan kanssa, siinä kolmen tienoilla iltapäivällä. Oli lauantai ja tammikuun 12. vuona 1996.

Whitsonin aviomies Jimmie oli pihalla näpertelemässä auton kanssa.
Hän keskeytti puuhansa tervehtiäkseen Amberia, kastanjanruskeatukkaista tyttöstä, joka rakasti Burger Kingiä, Barbie-nukkeja sekä America the Beautiful-laulua, sillä siinä mainitaan hänen nimensä: for amber waves of grain.

Jimmie Whitson piti talossa kahta polkupyörää lapsenlapsiaan varten ja penskat kysyivät, josko voisivat käydä lyhyellä ajelulla tuona tuulisena talvipäivänä.
“Aviomieheni ja tyttäreni sanoivat ‘okei, mutta vain korttelin ympäri'”, Glenda Whitson kertoi Crime Librarylle.

Glenda Whitson

He olivat kaupustelemassa tavaraerää noin 2 kulmauksen päässä jo jonkin aikaa suljettuna olleen Winn-Dixie-ruokakaupan pysäköintialueesta. Naapurin lapset kävivät siellä mielellään ajelemassa rampilla (polkupyörillä tai rullalaudalla).

Kun lapset lähtivät pois, aikuiset eivät uhranneet sille ajatustakaan.

Whitsonit olivat asuneet siellä Highland Drivessa, Arlingtonin ylämaan puisto additiossa vuodesta 1975. Lasten äiti oli kasvaessaan pyöräillyt noilla samoilla kaduilla.
Arlington oli luonnollisesti muuttunut noiden 21 vuoden aikana.
Avaran Dallas-Fort Worth Metroplexin väkiluku oli miltei kaksinkertaistunut siitä kun Whitsonit muuttivat sinne.

Mutta pysäköintialue, jossa Amber ja Ricky olivat, oli vilkaan E. Abramin kadun varressa vain korttelin päässä laajasta yleismoottorialueesta. Paikka oli kaikkea muuta kuin eristetty, ja se oli aivan päivänvalossa.
“He pyöräilivät sinne ja menivät rampille”, Whitson sanoo. “Ricky sanoi sisarelleen: ‘Menen takaisin kotiin, koska äiti käski kiertää vain korttelin’. Joten hän ajoi takaisin sinne ja puolisoni kysyi häneltä ‘Missä Sissy on?’ Hän sanoi, että tämä oli jäänyt vielä yhdelle ajelulle rampille, joten hänet (Ricky) lähetettiin takaisin hakemaan siskoaan.”
Ricky Hagerman lähti, mutta palasi vain oltuaan minuutin tai kaksi poissa ja sanoi: “En löydä Sissyä.”
Jimmie Whitson hyppäsi lava-autoonsa ja huristi pysäköintialueelle.
Hän huomasi poliisiauton ja meni juttusille. Poliisi kertoi hänelle, että lähistöllä asuva mies oli kuullut huutoa ja nähnyt toisen miehen kantavan nuorta tyttöä lava-autoon. Tuo todistaja oli soittanut 911:n ja allekirjoittanut poliisi oli saanut paikalle – pari minuuttia liian myöhään. Hän ei löytänyt kuin polkupyörän.

Jimmie Whitsonin sydän murtui.
“Tuo on lapsenlapseni fillari.”
Kerratessa näitä tapahtumia 10 ja ½ vuotta myöhemmin, Jimmie Whitsonin vaimo päästää pitkän huokauksen.
“Niin siinä kävi. 8 minuttia – 8 minuuttia kesti siitä kun hän lähti pyöräilemään pois, siihen kun mies soitti hätänumeroon. Ihmisten täytyy tietää kuinka nopeasti tällaista voi tapahtua.”

Amber Hagermanin kidnappausta Arlingtonissa seurattiin surullisesta kuvaelmasta, josta on tullut tuttu modernissa Amerikassa: Amberin rakkaat menivät esiintymään televisioon anellakseen, että Amber palautettaisiin turvaan.
“Ole kiltti äläkä satuta lastani”, Amberin äiti itki. “Hän on vain viaton lapsi. Ole niin kiltti, päästä hänet takaisin kotiin turvallisesti. Ole kiltti.”
Tragedian ainoa todistaja oli Jim Kevil – Amberin huudot kuultuaan hätänumeroon soittanut mies – ja häntä haastateltiin.
“Näin hänen pyöräilevän ylös, alas”, Kevil kertoi reporttereille. “Hän oli yksinään. Näin kun hänet otettiin autoon. Hän (kaappaaja) tuli ulos, hyppäsi ja tarttui kiinni tyttöön… Kun hän alkoi huutaa, ajattelin, että poliisin pitäisi tietää asiasta, joten soitin heille. Toivon, että tietäisin enemmän. Tein kaiken, minkä pystyin.”

Todistaja kuvailee, että mies “ei ollut iso, mutta hyvin nopea.” Hän oli valkoinen tai latinoamerikkalainen ja hänen autonsa oli tumma. Mutta hän oli liian kaukana, jotta Kevil voisi antaa yksityiskohtia.

Poliisi on tullut siihen tulokseen, että syyllinen ja tyttö eivät tunteneet toisiaan.

National Center for Missing & Exploited children (Kansainvälinen keskus kadonneille ja hyväksikäytetyille lapsille)-järjestön mukaan joka vuosi noin 750 000 amerikkalaista lasta ilmoitetaan kadonneeksi. Suurin osa heistä on karanneita tai perheen jäsenen kaappaamia.

Summittain 100 lasta ilmoitetaan tuntemattoman kaappaamaksi – keskimäärin yksi joka kolmas tai neljäs päivä. Mutta tuntemattoman kaappaamat lapset ovat kadonneista lapsista kaikkein ongelmallisin ryhmä: 9/10 on tyttöjä, joka toista käytetään seksuaalisesti hyväksi ja 3/4 murhataan 3 tunnin sisällä.

Näissä tapauksissa jokainen minuutti on kriittinen.

Amber Hagermanin kaappajan lava-auto oli nähty pesulan ulkopuolella lähellä Winn-Dixieta ennenkuin Amber kaapattiin.

Poliisi on esittänyt teorian, että kyseessä olisi harkitsematon rikos ja että Amber osui sen kohteeksi vain, koska sattui pyöräilemään siellä siihen päivän aikaan.
Mies luultavasti katseli Amberia ja Rickya näiden pyöräillessä parkkeerausalueella. Hän kaappasi tytön vain hetki sen jälkeen kun poika oli lähtenyt pyöräilemään isovanhempiensa talolle.

Silminnäkijä Kevil on sanonut, että kaappaja ajoi länteen päin parkkeerausalueelta, ja katosi.

Kaappaus oli etusivun juttu Texasissa. Poliisi oli toivekas löytämään lisää todistajia: ehkäpä joku oli nähnyt ärhäkän tytön pyristelevän kaappajaa vastaan kun tämä oli yrittänyt ajaa.

Poliisi ja FBI päättivät panostaa tapauksen: he laativat eritysen task forcen tutkinnalle ja tytön hymyilevästi valokuvasta tuli kaikkialla läsnä oleva Dallas Metroplexissa.

Paikallinen TV-asema oli satunnaisesti työstänyt tarinaa Donna Hagermanin ponnisteluista päästä irti sosiaaliavustuksesta, ja asema julkaisi videonauhan tytöstä muille median toimipisteille.

Tytön kuva tuli tutkinnan aikana niin laajasti tunnetuksi, että paikallinen poliisimestari alkoi myöhemmin kutsua Amberia “Arlingtonin lapseksi.”

Mutta tutkinta ei saanut onnellista loppua.
Yhtään useampaa todistajaa ei löytynyt ja Amberin omaisten rukoukset kaikuivat tyhjille seinille.

Neljä päivää kaappauksen jälkeen koiraa ulkoiluttanut mies löysi Amberin alastoman ruumiin joen kourusta läheltä kerrostaloasuntoa (apartment complex) Pohjois-Arlingtonista. Tytön kurkku oli villetty.

Kolme viikkoa kaappauksen jälkeen tappajasta tehtiin psykologinen profiili siinä toivossa että sillä päästäisiin hänen jäljilleen.
Profiili esitti seuraavaa: mies oli vähintään 25 vuotta ja asui tai kävi töissä lähellä paikkaa, josta ruumis oli löydetty. Tyttö oli elänyt kaksi kokonaista päivää sen jälkeen kun hänet oli kaapattu, mikä todennäköisesti tarkoitti, että fyysistä todistusaineistoa oli levittynyt laajalle pitkin Dallasia.

Poliisi arveli, että jokin oli saanut tappajan napsahtamaan – riita rakastetun kanssa, kaunat kotiasioista tai työpaikan menetys. Tappajan persoonallisuus tai ulkonäkö oli saattanut muuttua trauman seurauksena.

Kuten Arlingtonin poliisiedustaja asian ilmaisi: “Meidän toivomme on… että joku kuulee tämän ja ajattelee: ‘jukolauta, tuo kuulostaa joltain minun tutultani.'”

Ja moni ajattelikin: poliisi sai 18 kuukaudessa 5500 tapaukseen liittyvää vihjettä. Yksikään niistä ei vienyt murhaajan jäljille.

Kesällä 1997, laitettuaan enemmän kuin miljoona dollaria Amberin etsintään, poliisi lakkautti task forcen.

Tapaus on yhä tänä päivänä auki, mutta tytön isoäiti sanoo, että hän ei ole luopunut toivosta.
“Heillä ei todellisuudessa ole paljon mihin nojata – muutaman kuidun he löysivät hänen ruumiistaan”, Glenda Whitson kertoo. “He työstävät sitä edelleen ja soittelevat meille nyt ja jatkossa. He sanovat, etteivät koskaan luovuta… Yli kymmenessä vuodessa luovut toivosta, että he saisivat häntä koskaan kiinni, mutta minulla on vielä vähän toivoa jäljellä.”

65-vuotias isoäiti rukoilee, että tappaja saadaan hänen elinaikanaan kiinni.
“Se ei tuo häntä (Amberia) takaisin, mutta ainakin me tietäisimme, että hän sai mitä ansaitsi.” (we would know that he got what he had coming to him)

Sillä aikaa Amberin lähiomaisia piristää hänen muistonsa.

Murhan jälkeen Dallasman kysyi jotain oleellista: Kun lapsi on kaapattu ja jokaisella minuutilla on merkitystä, miksei poliisi ja media yhdessä voi tiedottaa siitä samaan tapaan kuin vaikkapa tornadoista ja hurrikaaneista tiedotetaan?
Metroplexin radion ja televion johtohenkilökunta adoptoi idean, ja Dallas Amber suunnitelma pantiin alulle heinäkuussa -97. Suunnitelma kuului niin, että poliisi välitti säännöllisesti informaatiota tv- ja radio-lähettäjälle – antoi myös kuvailuja ja valokuvia – jotta sana kiirisi nopeasti julkiselle yleisölle.

16 kuukautta myöhemmin Amber suunnitelma todisti arvonsa.

Sandra Fallis, lapsenvahti, jolla oli huumeongelma kaikkosi näkyvistä 8-viikkoisen lapsen kanssa. Hälytys tehtiin ja Fallis otettiin kiinni 90 minuuttia sen jälkeen, kun radiota kuunnellut autoilija oli nähnyt naisen trukin. Lapsi palautettiin kotio turvassa.

Houston järjesti oman Amber suunnitelmansa vuonna 2000, ja kaksi vuotta myöhemmin Texas järjesti Amber-hälytyksen. Samana vuonna U.S. Justice Department aloitti yhteistyöohjelman kaupunkien ja osavaltioiden kanssa.

Tänä päivänä kaikilla 50 osavaltiolla ja tuhansilla kaupungeilla on Amber-hälytys suunnitelma.

Amber-hälytys postimerkki

Federaalisen hallituksen laskujen mukaan noin 240 lasta on löytynyt ainakin osittain Amber-hälytyksen ansiosta.

Glenda Whitson sanoo, että hänen sydäntään kylmää aina kun hän kuulee lapsenlapsensa etunimen telkkarista tai radiosta.
“Sydämeni jäätyy. Koska minä tiedän mitä ne ihmisten (kadonneiden lasten vanhemmat) käyvät läpi.”

Hän kutsuu Amber-hälytys systeemiä “oikeaksi legaatiksi lapsenlapselleen”.
“Tuntuu hyvältä kun jonkun lapsi tuodaan takaisin kotiin ja meidän lapsemme auttoi. Sitä vain katsoo taivaaseen ja sanoo ‘sinä teit sen taas, kulta’. Tietysti tiedän, että aina katoamistapaukset eivät pääty onnellisesti, mutta Amber hälytys auttaa pitkän matkan ihan alusta.”

Kun lisää osavaltioita liittyi Amber-systeemiin edellisessä vuosikymmenellä, kadonneita lapsia on alkanut löytyä enemmän- vuonna 1999 heitä löytyi kahdeksan, vuonna 2002 heitä löytyi 26 kpl:ta ja vuonna 2003 heitä löytyi 72.
Kuvaus kaappajan autosta sekä sen rekisterinumero ovat yleensä tärkeimpiä tietoja.
Esimerkiksi nämäkin lapset ovat löytyneet Amber-hälytyksen avulla:

Katron Walker

– Kesäkuussa 2006 kaksi taaperoa vietiin isovanhemmiltaan. Kaappaaja oli poikien isä, Katron Walker. Amber-hälytys tehtiin, koska oli syytä epäillä, että hän käyttäytyisi väkivaltaisesti. Veronmaksaja, joka näki hälytyksen tv:ssä, huomasi epäilyttävän auton lähellä järveä ja soitti poliisin. Walker pidätettiin toisen poikansa kuoleman tuottamisesta, toinen saatiin palautettua turvan kunnossa.

Walkerin lapset